Ongelmia sovituskopissa? Näin valitset vartaloasi imartelevan uimapuvun

Kesäajan myötä alamme jo odottaa aurinkoa, uimakautta ja rantalomia. Hyvin istuva uimapuku, joka kohottaa ja litistää juuri oikeista kohdista, tekee rantakaudesta sekä hauskemman että mukavamman.

– Monet asiakkaistamme kokevat uimapukujen ostamisen kaupasta epämiellyttävänä, sanoo Klingelin markkinointikoordinaattori Cornelia Broqvist.

– Oikean mallin löytäminen on vaikeaa, sovituskopit ovat ahtaita, valaistus paljastaa säälimättä kaikki makkarat ja ihokin on kaikkein kalpeimmillaan juuri ennen rantakauden alkamista.

Usein tuntuu helpommalta luovuttaa ja käyttää vanhaa uimapukua vielä yhden kauden verran, vaikka se olisi jo alkanut menettää muotonsa, värit ovat haalenneet eikä materiaali ole enää yhtä joustava kuin ennen.

Vatsan peittävä ja silti kaksiosainen

Yksi viime vuosien suursuosikki on kaksiosainen uimapuku eli tankini, jonka yläosa muistuttaa toppia. Monille tankini on miellyttävämpi vaihtoehto, kuin uimapuku tai bikinit, koska se on kaksiosainen ja peittää silti sekä vatsan että lantion.

Kaksiosaisen mallin ansiosta myös pitkäselkäiset naiset voivat tuntea olonsa mukavaksi, eikä heidän tarvitse pelätä uimapuvun osoittautuvan liian lyhyeksi ja hiertää haaroista. Sama toimii myös toisinpäin – kaksiosainen malli takaa, että lyhyempiselkäiset naiset välttyvät rumasti roikkuvallta alaosalta.

Lisäplussaa tankinit saavat siitä, että voit helposti vaihtaa vain alaosan suoraan rannalla, jos pukukoppeja ei ole saatavilla koko uimapuvusta ulos kiemurtelemisen sijaan – erityisen hyvä juttu sinulle, joka kärsit helposti virtsatietulehduksista.

Hameet, kupit, leikkaukset

Väreillä ja kuvioilla on myös helppo korostaa jokaisen vartalon parhaita puolia. Kuviot ja vaaleat värit kiinnittävät huomion puoleensa ja tummat, yksiväriset osat piilottavat ja hoikentavat.

Epäsymmetriset kuviot ovat myös hyvä valinta huomion kiinnittämiseksi oikeisiin paikkoihin.

Jos haluat peittää lantion ja reidet, olemassa on malleja, joissa on hamemallinen alaosa. Jos haluat nostaa kookasta povea, etsi muotoiltuja kuppeja ja pehmeitä toppauksia jopa D-kuppiin, joissain malleissa jopa E-kuppiin asti.

– Jos sinulla on hieman pienempi povi, kannattaa välttää muotoonpainettuja kuppeja ja valita sen sijaan malli, jossa on rinnanalusnauha. Tämä malli on monille erittäin imarteleva, neuvoo Cornelia.

Jos haluat taikoa pois mahan, kannattaa valita drapeerattu malli, jossa materiaalin vekit ja poimut luovat vyötärön.

Toinen vaihtoehto on valita malli, jossa on selkeä keskilinja – tämä kiinnittää huomion ja tekee kylkien makkarat vähemmän näkyviksi.

Kesän 2014 bikinimuotia, katso video!

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE – DESKI)

Lue myös:

    Uusimmat