Oman elämänsä Suurin pudottaja: Hervottoman kokoisesta mäyräkoirasta tuli julkkis – laihtui 20 kiloa!
Dennis-niminen mäyräkoira on noussut inspiraatioksi kaikille painoaan pudottaville. Reilusti ylipainoinen hauva pudotti painoaan uskomattomat liki 20 kiloa!
Mäyräkoirat ovat tunnetusti pienikokoisia, mutta ihmisten ruoalla ja herkuilla lihotettua Dennis-koiraa ei enää mäyräkoiraksi tunnistanut.
25 kiloa painanut Dennis onnistui kuitenkin sanomaan hyvästit ylimääräisille kiloille. Sosiaalisessa mediassa hehkutettu koira joutui myös käymään kirurgin pakeilla, jotta kaikki ylimääräinen iho saatiin poistettua jättimäisen painonpudotusurakan jälkeen.
Denniksen paino alkoi nousta, kun se jätettiin omistajansa sedän hoitoon. Setä syötti lemmikille vaarallisia määriä ihmisten ruokaa sekä rasvaisia koiranherkkuja.
Vuoden kestäneen laihdutusurakan päätteeksi Dennis on kuitenkin takaisin normaalipainossaan. Sen omistaja, ohiolainen Brooklyn Burton, onkin onnellinen lemmikkinsä uroteosta.
– Nyt se voi mennä ylös ja alas portaita, Burton hehkutti WSYX-asemalle.
Onnistumisen taustalla on ollut erittäin tiukka ruokavalio sekä intensiivinen liikunta.
Sosiaalinen media on ottanut Dennis-koiran onnistumisen omakseen: mäyräkoiran kuvia voi etsiä Twitteristä esimerkiksi hashtagilla #dennisthedachshund.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää