Aina roiskuu kun rapataan. Niin Ollinkin talolla - mutta vain sinne, minne pitikin.
Pohjallahan on luja siporex-seinä, kuten varmaan vielä muistetaan. Siihen pantiin pintaan praimeri kiinnitystä varmistamaan - se tasaa pintaa vähäsen ja vähentää sen imukykyä. Tarttuakseenhan rappingin on syytä pysyä märkänä.
Sen jälkeen siihen laitettiin kevyt kuitulaasti. Siporex-talossa tarvitaan normaalisti sellainen 8-10 millin paksuinen oikaisukerros. Ollin seinään jouduttiin vetämään tuplaten - seinähän tehtiin talkoilla, ja siellä keskityttiin kyllä rokkiin ainakin yhtä paljon kuin muuraamiseen
Kun kevyt kuitulaasti on kuivunut, niin vedetään vielä toinen praimeri. Se on värillinen - kun itse rappauskerrokseen vedellään lopuksi matopinta, taustalta löytyy näin sama väri.
Nurkat vahvistettiin jo aikaisemmin kulmaraudoilla, jotta niistä tulee varmasti iskunkestävät vauhdikkaammallekin muusikolle - basistinkestävät, joku voisi sanoa.
Itse laasti on vettä hyvin sietävää silikonihartsilaastia, joka ei puske pintaan kalkkihärmää ja suoloja samalla tavalla kuin jotkut muut laastityypit. Olli valitsi pinnaltaan hiukan karkeammansorttista tavaraa: Mitä enemmän tässä on epätasaisuutta, sen tummemmalta se näyttää. Värejähän on toki saatavana ihan rajattomasti. Arkkitehti oli määritellyt tähän tämmöisen siniharmaan sävyn.
Pellitysten on syytä olla paikallaan ennen rappaamiseen ryhtymistä, oli alla sitten siporex, tiili tai betoni. Eikä se yksistään riitä - niiden on oltava myös oikein tehtyjä: ulotuttava riittävän kauas seinäpinnasta ja tippanokalla varustettuja. Vesi ei saa päästä roiskumaan rappaukselle - silloin sille ei ole pitkää ikää tiedossa.
Ja yksi olennainen asia on tietysti suojaaminen. Kaikki mitä ei haluta pinnoittaa pitää suojata hyvin: ikkunanpuitteet, ovet, vesikatot, räystäät
Ja kaikkeen tähän on syytä varata aikaa. Oikaisurautojen valmistelu on odottamattoman raskas urakka onneksi Ollin talossa ei kulmia tolkuttomasti ollut.
