”Olet ihana” -lausahdus toi esimiehelle sakot

Kosketus naispuolisen alaisen reiteen ja ”Olet ihana”-lausahdus toi 35-vuotiaalle vantaalaismiehelle sakot. Ei kuitenkaan seksuaalisesta ahdistelusta, vaan työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä.

Tapahtuma sattui Vantaalla elokuussa 2013. Nuorehko nainen työskenteli rakennusalan yhtiössä erilaisissa rakennushommissa.

Tuolloin elokuussa naisen työsopimus oli päättynyt ja piti allekirjoittaa uusi. Vastaava työnjohtaja kutsui hänet luokseen. Naisen kertoman mukaan mies yritti suudella ja ehdotti sukupuolista kanssakäymistä, mutta nainen kieltäytyi. Sen jälkeen allekirjoitettiin sopimus.

Muita ei ollut läsnä, mutta nainen kertoi tapahtuneesta avomiehelleen ja toiselle henkilölle, työnjohtajalle. Avomies kertoi myös naisen olleen itkuinen.

Seuraavana päivänä nainen ei ollut halunnut lähteä töihin, jolloin esimies oli hakenut hänet. Matkalla oli juotu kahvit ja poltettu tupakat. Naisen mukaan mies oli pyytänyt anteeksi käytöstään.

Esimiehen mukaan tapahtumat menivät eri tavalla. Hän oli allekirjoitustilanteessa vain sanonut ”Olet ihana” ja koskettanut jalkaan.

Sana sanaa vasten

Jutun ratkaisseen naistuomarin mukaan kyse oli "sana sanaa vastaan" -tilanteesta, jolloin piti tarkastella sitä mitä syytetty oli myöntänyt. Oikeus ei pitänyt tekoa seksuaalisena ahdisteluna. Teko edellyttäisi, että tekijä on asemaansa hyväksikäyttäen taivutellut asianomistajan alistumaan teon kohteeksi.

Oikeus piti esimiehen käytöstä kuitenkin häirintänä ja epäasiallisena kohteluna. Kun 35-vuotias oli työmaalla työnantajan edustaja, niin hänet tuomittiin työturvallisuusrikoksesta.

Tuomio tuli myös työsyrjinnästä, koska sukupuolinen häirintä on rikoslaissa kiellettyä syrjintää.

Vantaan käräjäoikeus langetti miehelle 20 päiväsakkoa, mistä kertyi miehen tuloilla maksettavaa 940 euroa.

Miehen on myös maksettava naiselle 200 euroa kärsimyskorvauksia.

Lue myös:

    Uusimmat