Oikeudessa puitiin Karalahden velkaantumista

Jere Karalahti paini viime kesänä pahojen velkojen kanssa. Oikeudenkäynnissä ilmeni, että velkaa oli niin pankkiin kuin kavereille ja laskuja ulosotossa kolmenkymmenentuhannen euron verran. Karalahden velkaantumisella on keskeinen merkitys, koska puolustus katsoo jääkiekkoilijan maksaneen velkojaan, eikä rahoittaneen huumekauppaa.

Ison amfetamiinijutun käsittely jatkuu Vantaan käräjäoikeudessa. Karalahtea itseään on tarkoitus kuulla myöhemmin tänään.

Karalahti on usean muun henkilön kanssa syytteessä törkeästä huumausainerikoksesta. Syyttäjän mukaan Karalahti rahoitti 20 000 eurolla amfetamiinierän ostoa.

Karalahti on myöntänyt antaneensa jääkiekkoilija Olli Jokiselta lainaamansa 10 000 euroa, mutta kiistää tietävänsä niiden mahdollisesta käyttämisestä huumekauppoihin.

- Keskeistä on se ovatko rahat velanmaksua, asianajaja Jarkko Jaatela selvitti aamupäivällä oikeussalissa. Jaatela on Karalahden avustaja, eikä kumpikaan halunnut kommentoida juttua salin ulkopuolella.

- Jos kyse oli velanmaksusta, niin kyse ei ole huumekaupan rahoittamisesta. Tässä kyse oli velanmaksusta ja velat on maksettava.

- Jutussa ei sitä paitsi ole näyttöä siitä, että rahat olisi käytetty huumeiden ostoon ja vaikka niin olisikin Karalahdella ei siitä ole ollut tietoa, Jaatela sanoi

Paljon velkaa

Karalahden taloudellisesta tilanteesta ei oikeussalissa ollut riitaa. Niin syyttäjä kuin puolustuskin kuvasivat jääkiekkoilijan ankeaa arkea.

HIFK oli lopettanut palkanmaksun maaliskuussa 2007, mutta siitä huolimatta Karalahti vei kavereitaan mm. katsomaan rock-konsertteja aitioihin. Aina hän ei kyennyt maksamaan laskuja ja joutui lainaamaan huumejutun ns. järjestelijäksi nimetyltä mieheltä rahaa.

Toisinaan velkaa oli ollut myös niin, että Karalahti oli saamapuolella.

Heinäkuussa ulosotossa oli laskuja noin 30 000 euron edestä ja tilillä muutamia kymppejä. Karalahti oli luvannut maksaa järjestelijälle velkojaan edelleen NHL:stä tulevalla palkalla, mutta kun runsaan 10 000 euron summa oli tullut tilille, pankki oli kuitannut sen erääntyneiden asuntolainojen maksuun.

Tässä vaiheessa Karalahti oli saanut Olli Jokisen lainaamaan hänelle rahaa. Verukkeena oli se, että Karalahden piti maksaa rahoilla itsensä irti HIFK:sta. Tosiasiassa ne menivät kuitenkin suoraan kanssaepäillyille.

Syyttäjän mukaan näillä rahoilla maksettiin osaksi myöhemmin heinäkuussa järjestelijältä takavarikoitu 6,5 kilon amfetamiinierä.

  • AMFETAMIINIJUTTU MTV3:N NETISSÄ

  • Tiistaina 29.1.08
  • Karalahti kiistää rahoittaneensa huumeostoa
  • Syyttäjä: "En kommentoi -vastaus viittaa Bandidosin ohjeisiin"
  • Jokinen poliisille: Karalahti pyysi 15 000 euron lainaa
  • Pääsyytetyt ovat Bandidosin jäseniä
  • BLOGI: "Täällä ei jaeta oikeutta vaan kakkua"
  • Keskiviikkona 30.1.08
  • "Karalahden kuuluisuus ei vaikuta tuomioon"
  • Asianajajat arvostelevat käräjöintiä vankilassa
  • Torstai 31.1.08
  • Oikeudessa puitiin Karalahden velkaantumista
  • Mistä syyttäjä ja puolustus ovat eri mieltä?
  • Karalahti kertoo ryyppyputkestaan
  • Näihin kysymyksiin Karalahti vastasi
  • Karalahden huumesekoilut tuskin kannustavat nuoria

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat