Nykynaisen kuuluu olla karvaton – kuka keksi posliinin?

Haluaisin aloittaa tämän artikkelin sanomalla, etten ole koskaan ajanut kainalokarvojani. Se olisi vale.

Minäkin olen tehnyt sitä. Siistinyt, ylläpitänyt, hoitanut. Olen trimmannut kainalokarvojani saksilla ja kotiparturilaitteella, varsinkin kesäisin. Silloin hikoan. Säärikarvojani en ole ajanut koskaan – ne eivät hikoa, joten miksi vaivautua?

Silti monet vaivautuvat. Miksi?

Marraskuisin toistuva hyväntekeväisyystempaus Movember ajaa miehet kasvattamaan viiksiä. Movemberilla on useita somesivuja, joita päivitetään tänäkin päivänä.

Siinä, missä viiksien voittokulku jatkuu, naisten alapääkarvoituksen kasvattamiseen keskittynyt joulukuinen Decembeaver-tempaus sen sijaan kuolla kupsahti ennenaikaisesti. Liikkeen Facebook-sivu, josta muuten tykkää 61 ihmistä, päivittyi viimeksi vuonna 2013.

Karvainen alapää ei tainnut innostaa yhtä paljon kuin miehiset viikset.

"Eivät ok naisella, mutta toivottavia miehellä"

Karvaton, aikuinen nainen sileine säärineen ei ole koskaan vakuuttanut minua. Miksi 40-vuotias ei saa olla karvainen? Miksi karvat täytyy ajaa pois heti, kun ne alkavat kasvaa? Ettei kukaan vain näe, tietenkin...

En voi olla miettimättä, olenko yksin karva-ajatuksineni. Oli vain yksi tapa saada tietää: kysyin asiaa muilta naisilta.

”Naisilla pitkät kainalo- ja häpykarvat kyllä vähän ällöttävät. Ne vain kuuluu mielestäni pitää trimmattuina jo hygieniasyistäkin. Käsi- ja säärikarvat eivät ole niin pahoja, ellei naisella satu kasvamaan pitkiä ja tummia karvoja. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaulan alapuolelta lähes kaikki karvat voi ajaa pois.

Miehillä sen sijaan rakastan partoja, ja viiksiäkin, jos ne esiintyvät yhdessä parran kanssa. Kaikki muutkin ihokarvat kuuluvat asiaan, mutta tuuhea selkäkarvoitus on kuvottava, ja alapäänkin puskaa voisi siistiä. Karvaton tai liian siistiksi ajeltu mies ei vetoa.

Näkemykseni ihokarvoista on siis hyvin sukupuolijaottunut: eivät ok naisella, mutta toivottavia miehellä.”
– Nainen, 23

”Mielestäni naisen ihokarvojen tulee olla ajeltuja. En pidä säärikarvoista tai kainalokarvoista, mutta intiimialueen ympärillä saa olla karvoitusta, mutta ei tietenkään liikaa tai liian pitkiä karvoja.

Miehellä saa olla mielestäni karvoitusta pääpiirteissään missä tahansa, mutta esimerkiksi selkäkarvat ja jäätävät parrat ovat mielestäni inhottavia. En ole muutenkin esimerkiksi rintakarvojen perään, mutta ne nyt eivät haittaa liiemmin.

Kyllähän ajatukset ovat täysin erilaiset, kun ajatellaan miesten ja naisten eroavaisuuksia karvoituksen suhteen. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin on se, että karvoituksen pitää olla siistitty, oli se missä puolella kehoa tahansa. Naisilla less is more ja miehillä sama, mutta heillä more ei haittaa niin paljon kuin naisista puhuttaessa.”
– Nainen, 27

”Naisten ihokarvat eivät sinänsä kauhistuta, mutta haju kylläkin: jos naisella on esimerkiksi kainalokarvoja, se on ok, mutta jos kainalot haisevat, silloin assosiaatio on hyvinkin ikävä. Sitä ajattelee, että haju ”johtuu” karvoista. Mutta esimerkiksi naisten säärikarvat ovat mielestäni ok, en itsekään aja niitä koskaan.
Pelkään miesten karvoja. Karvainen rinta on mielestäni pelottava (ehkäpä liian miehinen?), jalkakarvat ovat ok (kuten naistenkin). Lisäksi viikset ja parta tuntuvat omalla iholla inhottavalta, raastavalta, joten toivoisin, ettei omalla miehellä olisi partaa tai viiksiä.
– Nainen, 29 

”Kaikkien karvat ovat jokaisen oma asia. Näin lähtökohtaisesti.

Minusta naisella on oikeus omiin karvoihinsa. olivat ne sitten kainalo-, sääri- tai intiimialueen karvoitusta. Kuitenkin, itseäni ärsyttää, mikäli nainen oikein esittelee karvojaan sellaisella ”kestä tai olet sovinisti” -asenteella. Jos sinulla on karvoja, sinulla on karvoja, mutta minä en halua niistä osaani pakolla. Kuten miestenkään.

Miehillä mietityttää, miksi parta on niin tärkeä. Itse huomaan, etten katsele partaisia miehiä sillä silmällä, enemmänkin se on turn-down. Mutta mikäli mies on muuten jees, niin kai ne karvatkin kestää. Selkäkarvoja en voi kestää. Miehet, jotka ajelevat karvansa, ovat mielestäni outoja, en sellaista ottaisi, ehkä missään tilanteessa. Muuten mielestäni on kivaa silitellä miehen karvoja, rinnassa, käsissä ja säärissä, kunhan ne ovat tarpeeksi ”pehmeitä”. Ei mitään karheita korkkiruuveja.”
– Nainen, 39

Ei liikaa, ei liian pitkiä, ei kaulan alapuolelle. Jotain hyvääkin: en sentään ollut ainoa karvainen nainen. Mutta miksi naisen pitäisi olla karvaton? Toisin sanoen: kuka keksi posliinin?

– Karvattomuus on vuosikymmenten saatossa muodostunut ihanne. Sukupuolentutkijat ja naistutkijat ovat tutkineet aihetta jonkun verran, kertoo Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen.

Hän viittaa Laura Saarenmaan, Susanna Paasosen ja Kaarina Nikusen teokseen Jokapäiväinen pornomme. Nimestä voi päätellä, mistä ihanne on syntynyt.

– Lähtökohtaisesti nähdään, että ihanne on alkanut pornoteollisuudesta. 1980-luvulla, viimeistään 1990-luvulla, pornoteollisuudessa haluttiin päästä naisten karvoista eroon, jotta näkymä genitaaleihin olisi esteettömämpi. Pornon ja pornokuvaston yleistymisen myötä tämä ihanne on tullut myös niin sanotuille tavallisille naisille länsimaissa.

Mutta onhan pornossa miehiäkin! Mikseivät he ajele kaikkea kaulan alapuolelta?

– Kyllä karvattomuusihanne on tullut myös miehille, muttei yhtä radikaalisti kuin naisille. Naisia se koskee rajummin: heillä hiusten, kulmakarvojen ja ripsien lisäksi ei saisi muita karvoja kasvaakaan. Kyllä miehille on tullut samantyyppistä vaadetta, eli heidän olisi hyvä siistiä itseään. Naisruumis on edelleen monella tapaa esineellistetympi ja seksuaalisesti objektoidumpi kuin miehen ruumis.

Halukkuuden symbolit

Aikuisviihteen puolelta karvattomat naiset hiipivät niin sanottuun "tavanomaiseen" mediakuvastoon – meikki-, hajuvesi- ja muotikuviin.

– En tiedä, voiko mediaa syyttää karvattomuusihanteesta, mutta kyllä se on ottanut kuvaston käyttöönsä.  Ilmeet, eleet, se, että pidetään huulia hieman auki ja törröllään. Lähestulkoon jokaisessa muotikuvassa naisella on suu auki. Tämän nähdään juontuvan pornosta, jossa se on halukkuuden symboli, Pyykkönen kuvaa.

Karvojen ajelu on myös jotakin muuta – iso bisnes. Karvanpoisto on luotu tarve, jolla nainen saadaan hankkimaan erilaisia tuotteita.

– Karvanpoistoa markkinoidaan paljon, keksitään uutta. Karvanpoistoa tarjotaan naisille niin, että se on nyt "parempaa kuin koskaan" eikä nainen voi elää ilman sitä.

"Kaikki tietävät, että aikuisella kasvaa karvoja"

Jos nainen ei voi elää karvaisena nyt, voiko hän elää karvaisena tulevaisuudessa?

Vastaus on vahva ehkä.

Express-lehti kirjoitti kesäkuussa 2015 karvaisten kainaloiden trendistä, johon esimerkiksi Madonna, Helena Bonham Carter ja Drew Barrymore ovat ottaneet osaa. Artikkeli ei ollut juhlallinen – itse asiassa siinä kysyttiin, onko tässä "aikamme oudoin trendi".

Niin – kun karvakainalo vilahtaa, otsikot ovat taatut.

– On aivan älytöntä, että siitä, että aikuisella naisella kasvaa kainalossa karvoja, saa ison mediakohun. Se on hyvin naurettavaa, sillä se on itsestään selvä asia. Kaikki tietävät, että aikuisella kasvaa karvoja, ellei kyseessä ole jokin poikkeuksellinen tila, Pyykkönen toteaa.

– Kyllähän julkkikset näyttävät isoa esimerkkiä siinä, mikä on muotia ulkonäössäkin ja mikä ei. Koko ajan sanotaan, että kainalokarvat voivat palata muotiin. En tiedä, onko suurta muutosta näkyvissä. On vaikeaa sanoa, mihin ihanne kehittyy. Markkinathan kehittelevät koko ajan uusia tapoja myydä ihmisille tarpeita.

Kaikkea ei naisellekaan enää voi myydä. 1950-luvun miestään miellyttävät kotirouvaohjeet tuntuvat nykyaikana naurettavilta, eikä modernille nykynaiselle suunnattu mainoskampanjakaan aina mene putkeen.

Tämän sai syksyllä 2015 tuta erityisesti karvanpoistotuotteita markkinoiva Veet, jonka MeTime-mainoskampanja myi karvanpoistoa naisille ihanana omana aikana. Mainoskuvassa nainen julistaa aloittavansa päivänsä "terveellisesti ja käyttämällä Veetia, jota seuraa leffa-maratoni – ja tietenkin paljon herkullista ruokaa!"

Naisyleisön reaktio ei ollut toivottu. Yllättäen karvanpoistoa ei nähtykään ihanana hemmotteluna, jota nainen tuskin malttaa odottaa. Runsaasti kommentteja keränneessä julkaisussa naiset ilmoittivat, ettei "karvojen irti repimisen tekeminen jotenkin mukavaksi ja luonnolliseksi" nyt oikein onnistu. Naisten mukaan mainostus alkoi "olla jo sellaista, että vaikutatte enää ainoastaan tyhmiltä".

– Mainoksessa tavallaan annettiin ymmärtää, että karvanpoisto on naisen ihaninta omaa aikaa. Reaktiot olivat hupaisia. Ei se ehkä kenellekään ole se paras mahdollinen ajanviettotapa. Selkeästi naiset tulivat kommentoimaan aihetta, ja se oli jopa järjestäytynyt vastareaktio, Pyykkönen kuvaa.

Kenties jokin on muuttumassa. Kenties naiset alkavat viimein tajuta, että karvattomuus on keksitty idea, normi, jonka olemme vain ottaneet omaksemme. Samaan tapaan voimme luopua siitä. Yksi kerrallaan.

Saahan sitä toivoa.

Takarivistä voi tietenkin seuraavaksi huudella, ettei karvattomuus ole maailman naisten isoin ongelma, ei edes toiseksi isoin. Pyykkönen muistuttaa, että myös pienemmistä asioista voi ja on suotavaa keskustella.

– Karvattomuusihanne on osa kauneusihannekulttuuria, joka luo tietynlaisia paineita: sinun tulee käyttää aikaasi, rahaasi ja energiaasi karvanpoistoon ollaksesi kauneusihanteen mukainen. Ei se välttämättä ole suurta ajan ja rahan tuhlausta, vaan arkinen ja nopea toimenpide, mutta tietysti bisnekset haluaisivat, että ihmiset kiinnittäisivät asiaan mahdollisimman paljon huomiota. On hyvä, että ihmiset kyseenalaistavat tätä: mihin on tarpeellista mennä mukaan, missä voisi olla niin sanotusti luonnollinen?