Nuorten Leijonien ykkösvahti jättää Kärpät – uusi osoite löytyi SM-liigasta

Niklas Kokko: "Ei pukukopissa liikaa puhuttu, nyt ei riittänyt" 2:29
Näin Niklas Kokko kommentoi valtavaan pettymykseen päättynyttä MM-pronssiottelua.

SM-liigassa pelaava Oulun Kärpät ja maalivahti Niklas Kokko, 19, ovat purkaneet pelaajasopimuksensa. Kokko jatkaa uraansa Pelicansissa loppukauden mittaisella sopimuksella.

Kokko jakoi alkukaudella torjuntavastuun Kärpissa Niclas Westerholmin kanssa, mutta alle 20-vuotiaiden MM-kisojen aikana Kokkoa lainasopimuksella tuurannut Tomi Karhunen saapui aiemmin tammikuussa loppukauden sopimuksella Ouluun.

Muuttunut maalivahtitilanne johti lopulta Kokon sopimuksen purkamiseen.

Lähtökohtaisesti kolmella maalivahdilla arjen pyörittäminen ei ole hyvä asia kenellekään osapuolelle, joten nyt joudumme luopumaan yhdestä maalivahdista. Niklas Kokko on nuori maalivahti, joka kaipaa peliaikaa. Meidän onkin parempi vapauttaa hänet eteenpäin, jotta hän pystyy jatkamaan kehitystään ja menee urallaan eteenpäin, Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski toteaa tiedotteessa.

Kokko löysi uuden seuran nopeasti, kun hän siirtyi loppukaudeksi Pelicansin maalin suulle. Pelicans joutui maalivahtimarkkinoille, kun ykkösvahtina viime viikot torjunut Jasper Patrikainen joutui 6-8 viikoksi sairauslomalle.

– Hienoa, että saadaan nuori pelaaja kehittymään Lahteen ja on myös hienoa, että saatiin asiat nopeasti sovittua ja Kokko liittymään joukkueeseemme paikkaamaan loukkaantumistilannettamme. Nuoresta iästään huolimatta Kokko on näyttänyt vakuuttavia otteita kaukaloissa, joista kertoo myös pelaajan kanssa aiemmin solmittu NHL-sopimus, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoo.

Kokko on pelannut tällä kaudella kymmenen SM-liigaottelua 90,6 prosentin varmuudella. Vuodenvaihteessa pelatuissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Kokko torjui viidessä pelissä torjuntaprosentilla 87,0.

Seattle Kraken varasi Kokon NHL:ään kesän 2022 varaustilaisuuden toisella kierroksella.

Lue myös:

    Uusimmat