Nuorilla todettu sydänlihaksen tulehdusta koronarokotteen jälkeen – Yhdysvallat ja Israel tutkivat ilmiötä

Koronarokotuksen skippaaminen voi johtaa pitkään odotusaikaan – näin kävi 74-vuotiaalle helsinkiläiselle 3:33
Koronarokotuksen väliin jättäminen voi johtaa pitkään odotusaikaan – näin kävi 74-vuotiaalle helsinkiläiselle

Koronarokotteen saaneilla teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla on todettu sydänlihaksen tulehduksia Yhdysvalloissa ja Israelissa, kertoo muun muassa The Guardian.

Tapauksia tutkivat Yhdysvalloissa tartuntatautien ehkäisemisestä vastaavan CDC-organisaation terveysviranomaiset.

CDC:n työryhmän mukaan tapauksia on todettu eniten miespuolisilla nuorilla aikuisilla, mutta myös teini-ikäisillä.

Tutkijaryhmä huomauttaa, että sydänlihastulehduksen syntyyn voi olla monia tekijöitä. Sitä voivat aiheuttaa muun muassa useat eri virukset.

Tapauksia ei ole havaittu sen enempää kuin väestön määrään nähden oli odotettavissa, mutta tutkijaryhmän mukaan rokotuksia tarjoavien tahojen tulee olla tietoisia asiasta.

Haittavaikutuksia punnittava suhteessa rokotteen hyötyyn

Syy-yhteyttä koronavirusrokotteisiin ei ole vahvistettu, mutta vanhempi tutkijatohtori Amesh Adalja John Hopkinsin terveysturvallisuuskeskuksesta sanoo, että sydänlihastulehduksen tiedetään olevan yksi rokotteiden mahdollisista haittavaikutuksista. Hänen mukaansa olisi syytä tutkia lisää sitä, onko tapauksilla yhteys rokotteeseen.

– On myös tärkeää punnita rokotteen ja näiden harvinaisten tapausten hyöty-haitta-suhdetta. Rokotteista kuitenkin on merkittävää hyötyä, Adalja huomauttaa.

CDC:n mukaan tapaukset ilmenivät tyypillisesti neljän päivän kuluessa mRNA -rokotteen saamisesta. CDC ei määrittele tarkemmin, minkä yhtiön rokotteita sydänlihaksen tulehduksen saaneet ovat ottaneet.

Yhdysvalloissa mRNA-rokotteista käytössä ovat Modernan ja Pfizer-BioNTechin valmisteet.

Tapauksia ollut myös Israelissa

Israelin terveysviranomaiset ovat huhtikuussa tiedottaneet tutkivansa joitakin tapauksia, joissa Pfizer-BioNTechin rokotteen saanut henkilö on saanut sydänlihaksen tulehduksen. Suurin osa näistä tapauksista esiintyi alle 30-vuotiailla. Tapausten mahdollista syy-yhteyttä rokotteeseen ei ole vielä vahvistettu.

Pfizer-BioNTechin tai Modernan edustajia ei ole vielä tavoitettu kommentoimaan asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat