Nukkuminen on minuuttipeliä! Näin jo vartin nipistäminen unista vaikuttaa tulevaan päivään

Jo 16 minuutin nipistäminen yöunista vaikuttaa seuraavan päivän skarppiuteen ja kykyyn sivuuttaa häiriötekijät.

Unen merkitys terveydelle on kiistaton. Riittävä ja laadukas uni esimerkiksi ehkäisee stressiä, auttaa painonhallinnassa ja parantaa vastustuskykyä. Riittämätön ja huonolaatuinen uni puolestaan näkyy esimerkiksi humalankaltaisena olotilana, mielialojen vaihteluina ja roskaruoan himoitsemisena.

Tyypillisesti ajatellaan, että aikuinen ihminen tarvitsee noin 7–9 tuntia vuorokaudessa riippuen yksilöstä. Voisi ajatella, että unen kanssa kyse ei ole minuuttipelistä. Mitä sitten, jos nukkumaan menee joinain iltoina tavallista myöhempään tai herää joinain aamuina tavallista aikaisemmin? Ainahan – tyypillisesti arkena – kertyneen univajeen voi kiriä takaisin viikonloppuna, vaikka tutkimustiedon valossa sekään ei ole erityisen tehokas terveysstrategia.

Sleep Health-julkaisussa ilmestynyt Floridan yliopiston tutkimus kuitenkin osoittaa, että jo vartin nipistämisellä yöunista on kielteinen vaikutus seuraavan päivän työtehokkuuteen ja stressitasoihin.

Unirytmistä poikkeaminen näkyi työtehossa

Tutkimukseen osallistui 130 tervettä keski-ikäistä henkilöä, jotka työskentelivät IT-alalla ja joilla on vähintään yksi kouluikäinen lapsi. Osallistujia seurattiin kahdeksan peräkkäisen päivän ajan. Reilun viikon aikana osallistujat raportoivat tutkijoille päivän aikana kokemistaan häiritsevistä ajatuksista ja työtehtävistä lipeämisistä, nukkumaanmeno- ja heräämisajoista sekä unen kestosta ja laadusta.

Vastauksista perusteella tutkijat analysoivat, että jo 16 minuuttia tavallista vähäisempi unen määrä ja heikompi unen laatu lisäsi kognitiivisia haasteita seuraavana päivänä.

Reilun vartin unenpuute nosti osallistujien stressitasoja erityisesti töihin liittyvissä asioissa, lisäsi turhautumista oman tehottomuuden vuoksi ja aiheutti väsymystä. Tämän vuoksi he menivät utuista päivää seuraavana iltana aikaisemmin nukkumaan ja heräsivät seuraavana aamuna aiemmin. Tutkimuksessa havaittiin, että mikäli henkilö heräsi 19 minuuttia aikaisemmin kuin tavallisesti, tämä näkyi osaltaan kielteisesti työtehtäviin keskittymisessä.

Tutkimus puhuukin säännöllisen unirytmin merkityksen puolesta.

Tutkijat arvioivat tiedotteessa, että hyvin nukkuvat työntekijät selviytyvät tehtävistään paremmin kuin pienestäkin univajeesta kärsivät, sillä he pystyvät keskittymään työtehtäviin paremmin. Tutkijat myös huomauttavat, että työntekijöiden uni kärsii helposti päivän aikana koetusta stressistä. Vapaapäivinä unirytmin vaihtelun ei huomattu vaikuttavan seuraavan päivän kognitiiviseen suoriutumiskykyyn.

Riittävä nukkuminen on siis hyödyllistä niin terveydelle kuin urallekin – älä kuitenkaan nuku liikaa! –, mutta entä jos uni ei tule? Kokeile siinä tapauksessa näitä viittä kikkaa, joilla uni tulee nopeammin.

Lue myös:

    Uusimmat