Riittävää unenmäärää ja unenlaatua on korostettu todella tärkeinä asioina terveyden kannalta. Tuore tutkimus kuitenkin puhuu myös säännöllisten nukkumaanmenoaikojen puolesta.
Yllä olevalla videolla keskustellaan, millaista on laadukas uni.
Duke Health ja the Duke Clinical Research Instituten tutkimuksen mukaan edes 7–9 tunnin yöunista ei ole välttämättä terveyden kannalta hyötyä, jos nukkumaan menee ja herää epäsäännöllisesti.
Tutkimus julkaistiin vastikään Scientific Reports -julkaisussa. Siinä seurattiin lähes 2 000 54–93-vuotiaan aikuisen unirytmiä. Osallistuneilla ei ollut aiempaa historiaa uniongelmista, kuten uniapneasta.
Osallistujat käyttivät tutkimuksessa seitsemän päivän ajan unen seurantalaitteita ja pitivät päiväkirjaa nukkumisestaan.
Ylipainoa, korkeaa verenpainetta ja kohonnut riski saada sydänkohtaus tai halvaus
Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään nukkumaanmenoaikojen ja eri sairauksien kehittymisen riskien yhteyttä. Aiemmissa tutkimuksissa unettomuus on yhdistetty muun muassa ylipainoon, sydänsairauksiin, kohonneeseen verenpaineeseen ja diabetekseen.