Nostalgia puree Ajan Sävelet -risteilyillä
Joke Linnamaa johdattaa kevättalven mittaan yleisöä nostalgisiin tunnelmiin Tallink Siljan Ajan Sävelet -teemaristeilyiden parissa. Risteilyillä vanhat suosikkiartistit esittävät uransa suosituimpia kappaleita 50-, 60- ja 70-luvuilta.
Musiikkipitoisen viihteen ohella Joke käy haastatteluiden ja kuvien avulla läpi kunkin tähtiesiintyjän uran vaiheet.
− Musiikki palauttaa vahvasti mieleen muistoja. Olet kuullut jonkin kappaleen 15-vuotiaana. Kun kuulet sen uudestaan 30 vuotta myöhemmin, musiikki kuljettaa sinut takaisin samaan aikaan, paikkaan, ihmissuhteisiin ja jopa tuoksuihin, Joke sanoo.
Vuosina 1954−1974 syntyi toistakymmentä uutta musiikkigenreä, joten ajasta riittää ammennettavaa.
− Kaikki mukaan lähteneet artistit ovat olleet projektista todella innostuneita. Siitäkin huolimatta, että logistiikkapuoli laivoille ravaamisineen on ollut tänä talvena joskus työlästä. Huumorilla siitäkin on hyvin selvitty.
Harvinaisia esiintyjiä
Ajan Sävelet -keikkojen artisteista löytyy esiintyjä jokaiseen makuun. Osa tähdistä, kuten Vieno kekkonen ja Kai Lind, esiintyy yhä säännöllisesti. Mukaan on saatu myös muusikkoja, joita yleisö ei ole päässyt aikoihin näkemään.
− Esimerkiksi Kari Kuuva oli ehtinyt jo hieman erakoitua. Hänellä oli iso kynnys nousta lavalle pitkästä aikaa. Jännitys laukesi, kun yleisö lähti välittömästi mukaan.
− Myös Jokke Seppälä on kai keikkaillut harvakseltaan. Muun muassa hänen esiintymistään odotan. Jussi Raittinenkin on mukana toukokuussa, kunhan vain toipuu polvileikkauksestaan, Joke valottaa kevään ohjelmistoa.
Pitkän linjan musiikkimies on nostalgiakeikoista itsekin silmin nähden innoissaan.
− Me olemme pitäneet tätä kevyen musiikin kulttuuritekona, Joke sanoo.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää