Norjan uusin sähköautoennätys osoittaa, ettei bensalla ja dieselillä ole siellä enää mitään toivoa
Norjan henkilöautokanta sähköistyy niin nopeasti, että polttomoottoriautojen nollamyyntiä povataan jo tälle keväälle. Uusien bensa- ja dieselautojen sukupuutto onkin Norjassa lähempänä kuin missään muualla maailmassa.
Norja teki historiaa vuonna 2020, kun siitä tuli maailman ensimmäinen valtio, jossa myytiin vuoden aikana enemmän sähköautoja kuin polttomoottoriautoja.
Tahti ei suinkaan ole hyytynyt, sillä tammikuussa 2022 norjalaiset ostivat pelkästään Porschen Taycan-sähköautoja enemmän kuin kaikkia bensiinikäyttöisiä autoja yhteensä. Taycaneja meni kilpiin 181 kappaletta.
Tammikuussa kahdestakymmenestä myydyimmästä norjalaisautosta peräti 19 oli täyssähköisiä, ja uusia polttomoottoriautoja myytiinkin vain 387 kappaletta. Niistä bensiinikäyttöisiä oli 175. Ladattavien hybridienkin myynti jäi vaivaiseen 539 autoon. Kaiken kaikkiaan tammikuu oli Norjan autokaupalle poikkeuksellisen heikko, sillä viimeksi yhtä vähän uusia autoja, alle 8 000 kappaletta, myytiin vuonna 2009.
Polttomoottoriautojen alamäki Norjassa vain jyrkkenee, sillä ne alittivat tuhannen auton kuukausimyyntiin ensimmäisen kerran vasta viime kesänä.
Sähköautojen 84 prosentin siivu merkitsee huimaa kasvua pelkästään viime vuoden tammikuusta, jolloin sähköautojen osuus oli 53 prosenttia. Kasvua oli merkittävästi myös koko viime vuoden taso, 65 prosenttia, huomioiden.
Vielä vuosi sitten uskottiin, että Norjassa myydään viimeinen uusi polttomoottoriauto vuonna 2025. Myös hallitus on asettanut tavoitteensa tähän.
Tämänhetkisten tietojen valossa näyttää kuitenkin siltä, että muutos tulee olemaan vieläkin nopeampi – itse asiassa ihan valtavan paljon nopeampi.
Bloombergin mukaan tuleva huhtikuu saattaa olla ensimmäinen kuukausi, jolloin norjalaiset eivät osta yhtä ainutta uutta polttomoottoriautoa. Tässä onnistuminen vaatisi sen, että sähköautojen kysyntä nousee ja polttomoottoriautojen kysyntä laskee odotetusti. Uutistoimisto pohjaa arvionsa Norjan autoliiton arvioon, josta kerroimme viime syksynä.
Uusimmat
-
06:44
Nainen yritti polttaa miehen autoonsa Washingtonissa, sisällä myös kaksi pientä lasta – "Hän katseli sitä kuin jotain esitystä"
-
06:20
HS: Niinistö vastaa kritiikkiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana"
-
06:19
Väkivaltaisessa suhteessa ollut Hanna odottanut oikeutta työkyvyttömänä yli vuoden: "Haluaisin jättää tämän kaiken taakse"
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
Lataa lisää