Nokian Kallasvuo saa lähteä - erorahana 4,6 miljoonaa

Nokia vaihtaa toimitusjohtajaa. Suomalainen Olli-Pekka Kallasvuo saa siirtyä syrjään kanadalaisen Stephen Elopin tieltä.

Elop johtaa tällä hetkellä Microsoftin yritysratkaisuista vastaavaa yksikköä ja aikaisemmin hän on toiminut useiden yhdysvaltalaisten julkisesti noteerattujen yritysten johtotehtävissä. Toimitusjohtaja vaihtuu 21.9.

- Nyt on oikea aika vauhdittaa Nokian uudistumista ja tuoda yhtiöön uutta, erilaisin taidoin ja vahvuuksin varustettua johtajuutta edistämään yhtiön menestystä. Nokian hallitus uskoo, että Stephen Elopilla on oikeanlaista toimialakokemusta ja kykyä johtaa Nokiaa hyödyntäen yhtiön kaikkia mahdollisuuksia, sanoo Nokia hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.

Kallasvuo jättää tehtävänsä 20.9.2010 ja jäsenyytensä Nokian hallituksessa välittömästi. Hän jatkaa Nokia Siemens Networksin hallituksessa sen puheenjohtajana.

- Kiitän Olli-Pekkaa Nokian koko hallituksen puolesta hänen 30-vuotisesta Nokia-urastaan. Näiden vuosien aikana hän on ollut vahvasti mukana kehittämässä yhtiötä ja sen toimintaa. Hänen sitoutumisensa ja panoksensa on kautta vuosien ollut poikkeuksellisen vahva. Hallitus toivottaa hänelle mitä parhainta menestystä jatkossa, sanoo Ollila.

Toimisopimuksensa ehtojen mukaisesti Kallasvuo on sopimuksen päättymisen yhteydessä oikeutettu saamaan yhteensä noin 4,6 miljoonan euron korvauksen, joka vastaa 18 kuukauden peruspalkkaa ja tavoitebonusta.

(MTV3)

Jussi Kärjen raportti:

Lue myös:

    Uusimmat