Analyytikot: Nokia varautuu suuriin yrityskauppoihin

Nokia on varautumassa yritysjärjestelyihin, joita on ennakoitu alalla jo kotvan aikaa. Yhtiö antoi asiasta lukuisia merkkejä julkistaessaan tänään viime vuoden tuloksensa. 

– Olemme nälkäisiä ja valmiita kohtaamaan tulevaisuuden haasteet, Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri sanoi puhelinkonferenssissa.

Hän kertoi, ettei Nokia epäröi investointien tekemistä tänä vuonna. Investoinnit voivat olla yritysostoja tai sijoituksia tuotekehitykseen ja tuotantolaitoksiin. 

Merkki yritysjärjestelyihin varautumisesta on myös 0,14 euron osinko, jota luonnehdittiin kitsaaksi verrattuna taseeseen. Rahan jemmaaminen taseeseen ulos jakamisen sijasta ei tyydytä monia sijoittajia, minkä vuoksi Nokian osake kääntyi selvään laskuun. 

– Yrityskaupat ovat hyvin mahdollisia kaikilla kolmella toimialalla, tulkitsee Inderesin Nokia-analyytikko Mikael Rautanen.

Verkkoyksikkö Networks on Nokian ylivoimaisesti suurin osa. Muut kaksi toimialaa ovat Here-paikannuspalvelut sekä arvokasta patenttisalkkua hallinnoiva teknologiayksikkö.  

Järjestelyistä paljon veikkauksia

Televerkkoalan yritysjärjestelyissä on ollut eniten esillä Nokia ja ranskalais-yhdysvaltalainen Alcatel-Lucent, jotka voisivat haastaa alan markkinajohtajan, ruotsalaisen Ericssonin.

Kiinalaisten Huawein ja ZTE:n mahdollisuudet voivat olla heikommat, koska länsimaissa pelätään Kiinan valtion pääsyä televerkkojen kautta vakoilemaan länsimaiden tietojärjestelmiä.

Nokian on veikattu olevan myös myyntipuolella, mikä toisi lisää muskelia yritysostoihin. Kohteena olisi silloin paikannuspalvelu Here, joka ei ole lähtenyt ollenkaan sellaiseen liitoon kuin kuviteltiin, kun Nokia osti yksikön pohjana oleva Navteqin 5,7 miljardilla eurolla vuonna 2007.

Heren liikearvoon tehty 1,2 miljardin euron alaskirjaus tuhosi Nokian viime vuoden tuloksen. Tappio ennen veroja oli lainmukaisten kirjanpitosääntöjen mukaan 237 miljoonaa euroa. Nokian itse oikaisema tulos oli 1,4 miljardia euroa voitolla.  

"Teknologiassa täysi rähinä"  

Toimitusjohtaja Surin mukaan Nokia pyrkii hyödyntämään aineetonta omaisuuttaan entistä enemmän. Teknologiayksikön kulut kasvoivatkin loka-joulukuussa Nokian tehtyä sellaisia investointeja, jotka mahdollistavat tämän.   

Kuluttaja voi havaita Nokian uuden liiketoiminnan, kun Nokian N1-tablet tulee markkinoille. Yhtiö ei valmista laitetta itse, vaan luovuttaa brändinsä Foxconnille ja sen myötä takuun laitteen laadukkuudesta.   
Markkinoilla on liikkunut huhuja, että Nokialla olisi viritteillä myös vastaava älypuhelinsopimus.  

Ensi vuodesta lähtien Nokian mahdollisuus lisensointeihin paranee, kun sopimus Microsoftin kanssa päättyy.

Nordean analyytikon Sami Sarkamiehen mukaan Nokian teknologiayksikössä onkin nyt "täysi rähinä päällä". Kesällä aloittaneen Ramzi Haidamuksen johdolla yksikössä rakennetaan parasta aikaa myynti- ja markkinointiosastoa, jotta lisenssejä yhtiön teknologiaan saataisiin myytyä tehokkaammin. 

– Aiemmin oman talon käyttöön kehitetyt innovaatiot täytyy nyt kaupallistaa niin, että niille löytyy asiakkaita talon ulkopuolelta, Sarkamies sanoo.

Koko Nokian toiminnasta teknologiayksikkö muodostaa vain pienen osan. Vuositasolla yksikön liikevaihto oli kuitenkin hyvässä, yhdeksän prosentin kasvussa.

Lue myös:

    Uusimmat