Niinistö ja Haukio vihittiin Reposaaren kirkossa Porissa

Eduskunnan puhemies, varatuomari Sauli Niinistö (kok.) ja viestintäpäällikkö Jenni Haukio ovat menneet naimisiin tänään Reposaaren kirkossa Porissa. Niinistö ja Haukio ovat ennen avioitumistaan seurustelleet noin kahden vuoden ajan. Niinistö kertoi häistään tiedotteessaan. Sanomalehti Satakunnan Kansan verkkosivujen mukaan vihkiminen suoritettiin tänään lauantaina kello 17 ja häävieraita oli paikalla noin neljäkymmentä. Satakunnan Kansan haastatteleman Niinistön siskon mukaan vihkimistilaisuus oli ollut erittäin herkkä tilaisuus.

Hääjuhlaa vietetään parhaillaan Porin Raatihuoneen kellarissa.

Pariskunnan romanssi ja häät on pidetty visusti salassa medialta. Kokoomus ja eduskunta ovat vetäneet tiedotuksessaan äärimmäisen tiukkaa linjaa. Kukaan ei ole paljastanut juuri mitään. Puhelimitse tavoitettu Niinistön erityisavustaja Tiina Kivisaari vahvisti niukkasanaisesti MTV3:n uutisille aamulla, että Sauli Niinistö menee naimisiin tänään. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen puolestaan vahvisti MTV3:lle ainoastaan puhemiehen vihille menon.

Kokoomuslainen morsian on palkittu runoilija

Niinistön tavoin myös entisellä pääministerillä Paavo Lipposella on vaimonsa kanssa lähemmäs 30 -vuotta ikäeroa. Paavo Lipponen ja Päivi Hertzberg juhlivat häitään julkisesti reilu kymmenen vuotta sitten päinvastoin kuin tänään vihityt Niinistö ja Haukio. Hertzberg vaihtoi sukunimensä Lipposeksi vuosi vihkimisen jälkeen.

Muistatko vielä Lipposen ja Hertzbergin häät?

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat