NHL:n yön suomalaiset: Katsokaa ja ihastelkaa – historiaa tehnyt Mikko Rantanen!

Colorado Avalanchen hirmuvireinen Mikko Rantanen kehuu vuolaasti ketjukavereitaan 1:13
MTV Urheilu haastatteli Mikko Rantasta Minnesota-ottelun jälkeen.

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen löi jälleen tehoja pönttöön jääkiekon NHL:ssä. Ottelun ykköstähdeksi valittu suomalaishyökkääjä säväytti etenkin maalillaan 5–1-voitossa Minnesota Wildiä vastaan.

Rantasen osuma syntyi toisen erän alkuminuuteilla. Suomalaishyökkääjä sai hyökkäysalueella takaviistoon suuntautuneen syötön Nathan MacKinnonilta, minkä jälkeen hiveltiin silmiä. Rantanen harhautti väkivahvasti kiekkoa suojaten, maila pitkällä kaksi Wildin pelaajaa, kaarsi lähelle b-pistettä ja lähetti kiekon vauhdista ranteella viiltävän terävästi maalin kattoon Wild-maalivahti Kaapo Kähkösen selän taakse.

Ottelun ykköstähtenä palkittu Rantanen summasi ottelussa tehot 1+1. Hän oli kolmannessa erässä tarjoilemassa MacKinnonin kanssa esityötä Brandon Saadin 4–1-osumaan.

Coloradon toinen suomalaishyökkääjä Joonas Donskoi vastasi avauserän viimeisellä minuutilla joukkueensa 2–1-voittomaalista. Hän tuikkasi ylivoimaosuman maalin edustalta Saadin esityöstä.

Viidesti antautunut Kähkönen torjui Wild-maalilla 28 laukausta.

Historiaa

Mikko Rantanen teki ottelussa myös seurahistoriaa. Hän on Colorado Avalanchen ja sitä edeltäneen Quebec Nordiquesin ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa kaikissa kauden viidessä ensimmäisessä vierasottelussa. Viimeksi vastaavaan putkeen ylipäätään kaikista NHL-pelaajista on yltänyt Eric Lindros, joka osui kuudessa ensimmäisessä vierasottelussa Philadelphia Flyersin paidassa kaudella 1995–96.

Rantanen on NHL:n maalipörssissä jaetulla toisella sijalla seitsemän osumansa turvin. Vancouver Canucksin Brock Boeser pitää kärkipaikkaa kahdeksalla maalilla, joskin hän on Vancouverin kanssa pelannut jo 11 peliä, kun taas Rantanen ja Colorado ovat tahkonneet vasta yhdeksän ottelua.

Rantanen on tehoillaan 7+3=10 Coloradon sisäisessä pistepörssissä toisena kahden pisteen päässä MacKinnonista (2+10=12).

NHL:n suomalaistilastot la-su-yönä:

Buffalo - New Jersey        4-3 vl.
Jokiharju   BUF 0+0 -1 0 0   -   16.00
Ristolainen BUF 0+0  0 0 3   -   26.50
Kuokkanen   NJD 1+0  0 0 1   -   10.52

Edmonton - Toronto          4-3
Puljujärvi  EDM 0+0 -1 0 1   -   15.10
Koskinen    EDM 26/29            60.42
Lehtonen    TOR 0+1  0 2 0   -    9.09

NY Rangers - Pittsburgh     4-5 ja.
Kakko       NYR 0+0 +1 0 3   -   13.27
Kapanen     PIT 1+1 +1 0 1   -   17.19

Philadelphia - NY Islanders 3-2 ja.
Komarov     NYI 0+0  0 0 1   -   11.48

Washington - Boston         4-3 ja.
Rask        BOS 19/23            60.03

Carolina - Dallas           4-1
Aho         CAR 0+2  0 4 2  6/11 19.59
Teräväinen  CAR covid-19-rajoitus
Hintz       DAL 0+0  0 0 2  5/12 19.06
Heiskanen   DAL 0+0  0 0 1   -   23.22
Lindell     DAL 0+0  0 0 1   -   21.10

Tampa Bay - Nashville       4-3
Haula       NSH 0+0 -1 0 0  2/9  17.48
Granlund    NSH 0+1  0 0 1  1/3  20.08
Rinne       NSH 29/33            58.16
Saros       NSH luukkuvahti

Detroit - Florida           2-3 ja.
Filppula    DET 0+0  0 2 0  5/9  15.13
Barkov      FLA 1+1 -1 0 5 12/21 23.38
Heponiemi   FLA 1+0 +1 0 1   -    9.30
Luostarinen FLA 0+0  0 0 0  5/12 15.28
Lammikko    FLA 0+0  0 0 1  4/8   9.00

Montreal - Calgary          0-2
Kotkaniemi  MTL 0+0  0 0 3  1/5  13.12
Lehkonen    MTL 0+0  0 0 3   -   10.14
Armia       MTL aivotärähdys
Välimäki    CGY 0+0  0 0 1   -   14.33

Minnesota - Colorado        1-5
Kähkönen    MIN 28/33            59.55
Donskoi     COL 1+0  0 0 1  0/1  15.19
Rantanen    COL 1+1 +1 0 3   -   20.42

Anaheim - St. Louis         1-6
Hakanpää    ANA 0+0  0 0 1   -   16.37
Mikkola     STL 0+0  0 2 0   -   17.11
Husso       STL luukkuvahti

Winnipeg - Vancouver        1-4
Vesalainen  WPG ei kokoonpanossa
Niku        WPG ei kokoonpanossa
Juolevi     VAN ei kokoonpanossa

Tehopisteet, +-, jäähyt, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset, jääaika. Maalivahdit: torjunnat/laukaukset.

Lue myös:

    Uusimmat