Netflix jälleen kohun keskellä – sarjaa syytetään seksikaupan edistämisestä

Netflixin uutuussarja Baby on saanut NCOSE-järjestöltä kannanoton, jonka mukaan sarja edistää seksikauppaa.

Netflixiin ilmestyi viime viikolla uusi draamasarja Baby, joka kertoo 16-vuotiaista italialaisteineistä matkalla aikuisuuteen. Rankkoja aiheita käsittelevä kuusiosainen sarja on herättänyt keskustelua, sillä sarjan päähenkilöt päätyvät toimimaan seuralaispalvelussa. Teini-ikäiset saavat sarjassa rahaa tapailemalla vanhempia mieshenkilöitä. Toinen päähenkilöistä maksaa opintojaan deittailemalla.

Sarja sai NCOSE:n, eli The National Center on Sexual Exploitation -järjestön varpailleen. NCOSE on järjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä seksuaalista hyväksikäyttöä ja tukea sen uhreja. Järjestö jätti kannanoton, jonka mukaan Baby normalisoi lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Vuoden alussa 55 seksikaupan uhria lähetti NCOSE:n kanssa Netflixille kirjeen, jossa he kertoivat olevansa huolissaan uutuussarjan vaikutuksista. 

Baby perustuu löyhästi tosielämän skandaaliin, jossa yksi teinien äideistä pidätettiin osallisuudesta seksikauppaan. NCOSE-järjestön toiminnnanjohtaja Dawn Hawkins kommentoi, että Netflix priorisoi voitot uhrien edelle.

– Tämä ohjelma ihannoi seksuaalista hyväksikäyttöä, ja vähättelee mittaamattoman määrän alaikäisiä, jotka ovat joutuneet seksikaupan uhreiksi, Hawkins kommentoi.

Netflix on viime aikoina ollut voimakkaasti suurennuslasin alla. Se julkaisi aikaisemmin Insatiable-sarjan, jota syytettiin lihavuuden leimaamisesta. 

Lähde: Indie Wire

Lue myös:

    Uusimmat