Neljäs etäopetusviikko alkoi, nyt puhuvat opettajat: Yllättävät oppilaat ovat nousseet kukoistukseen – kadoksissa olevia yritetään metsästää

Miltä etäopetus tuntuu opettajien silmin? 7:55
Katso yllä oleva video: Opettajat kertovat, miten he suorittavat arvioinnin poikkeusolosuhteissa ja sanovat oman mielipiteensä, pitäisikö koko lukuvuoden loppu olla etäopetuksessa!

Etäopiskelu ja etäopetus ovat tuoneet kouluarkeen haasteita, mutta myös positiivisia yllätyksiä, kertovat MTV:n Uutisaamussa vierailleet opettajat. Tänään alkoi neljäs etäopetusviikko kouluissa.

Katso yllä oleva video: Opettajat kertovat, miten he suorittavat arvioinnin poikkeusolosuhteissa ja sanovat oman mielipiteensä, pitäisikö koko lukuvuoden loppu olla etäopetuksessa!

Sipoolaisen Lukkarin koulun luokanopettaja Eva-Stina Törnroos kertoo, että opettaminen on muuttunut merkittävimmiltä osin siten, ettei kasvokkaista kontaktia oppilaaseen ole kuin videon välityksellä.

– Ja oma työ täytyy käsikirjoittaa aika pitkälle. Olen jo kokenut opettaja ja opetin aika pitkälle niin, että minulla ei ollut kirjoitettuja tuntisuunnitelmia. Nyt ne ovat taas uudestaan.

Törnroos pitää oppilailleen videotunnin päivittäin, jolloin he käyvät läpi monta eri oppiainetta. Lisäksi on erilaisia virtuaalitapaamisia oppilaiden tarpeiden mukaan.

Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Anni Grönroosin mukaan etäopetusaika on sujunut hänen kokemuksensa mukaan "hirveän hyvin".

– Päivät ovat hyvin erilaisia. Välillä on sovittuja Teams-tapaamisia oppilaiden kanssa, ja välillä sitten on vain etätehtäviä. Wilma laulaa, ja muut etäopetusalustat toimivat, että sinänsä ollaan hyvässä tilanteessa meidän koulussa.

Grönroos kiittelee sitä, että heidän koulussaan kaikilla oppilailla on ollut erilaiset sähköiset oppimisalustat ja laitteet käytössään jo muutaman vuoden ajan, joten siirtyminen etäopetukseen sujui helpommin.

"Yllättävät oppilaat ovat nousseet kukoistukseen"

Eva-Stina Törnroos ja Anni Grönroos eivät allekirjoita sellaista väitettä, että vain lahjakkaat oppilaat pärjäävät etäopetuksessa, ja heikommat oppilaat jäävät entistä enemmän jälkeen.

– Sanoisin, että yllättävät oppilaat ovat nousseet kukoistukseen. Tämä sopii muutamille, joille koulussa ei mene hirveän hyvin. Ja toisaalta sitten sellaiset kympin oppilaat joutuvat skarppaamaan ja miettimään, että millä tavalla voi pikkuisen helpommin tehdä asioita, Eva-Stina Törnroos kertoo.

Anni Grönroosin mukaan joillekin oppilaille, esimerkiksi introverteille, jotka eivät nauti luokan hälystä, etäopiskelumahdollisuus on tehnyt hyvää.

– Juttelin viime viikolla yhden tytön kanssa, ja hän sanoi, että on ollut ihanaa, kun saa omassa rauhassa tehdä hommia.

Kadoksissa olevia oppilaitakin on

Opettajia kuitenkin huolestuttaa joidenkin oppilaiden tilanne etäopiskelun aikana.

– Kannan huolta yläkoululaisista, joilla on elämänhallinnan kanssa jo vähän enemmän ongelmia. Kyllä niitä kadoksissa olevia joitakin on, ja niitä yritetään metsästää oppilashuollon tukena, Anni Grönroos kertoo.

Myös Eva-Stina Törnroos myöntää, että joidenkin oppilaiden kohdalla tilanne on haastavampi.

– Me soitellaan sitten perään ja etsitään heitä.

Opettajat voisivat painaa jarrua

Opettajat antavat vielä muutaman vinkin muille etäopetuksen ja erilaisten digitaalisten oppimisalustojen parissa tuskaileville opettajakollegoilleen.

– Melkein suosittelisin monille kollegoillekin, että voisi painaa jarrua, että ei tarvitse ihan täysillä suorittaa tätä maailman parasta etäopetusta. Vinkkejä olisi suuntaan jos toiseenkin, mutta ehkä pitäisi nyt rauhoittaa siihen perustyöhön enemmän, Anni Grönroos lohduttaa.

– Perusasiat kunniaan! toteaa myös Eva-Stina Törnroos.

Lue myös:

    Uusimmat