Neitsyen vuosihoroskooppi 2018

Tänä vuonna sinun on kiireisen aikataulusi vuoksi todella vaikea löytää tarpeeksi aikaa perheellesi ja ystävillesi.

RAKKAUS

Rakkaudessa voi olla hieman karikkoista.

Sinkuilla ei kumppaninhaku suju tänä vuonna aivan niin hyvin kuin toivoisit. Oletko kenties tullut liian valikoivaksi, vai ovatko aiemmat pettymykset tehneet sinut niin varovaiseksi, että sinä suorastaan pelkäät uutta suhdetta?

Parisuhteessa elävillä neitsyillä saattaa olla luvassa jonkinlaisia erimielisyyksiä kumppanin kanssa. Niihin kannattaa tarttua ajoissa ja ratkaista ne rakentavalla keskustelulla. Jos jätätte erimielisyydet selvittämättä, ongelmat välillänne voivat kasvaa niin suuriksi, että niitä on enää hankalaa, ellei jopa mahdotonta, ratkaista.

PERHE JA YSTÄVÄT

Tänä vuonna sinun on kiireisen aikataulusi vuoksi todella vaikea löytää tarpeeksi aikaa perheellesi ja ystävillesi. Se voi kiristää välejänne, vaikkei kyse olekaan henkilökohtaisesta valinnastasi. Asia harmittaa sinua itseäsikin vähintään yhtä paljon, ja juuri siksi ärsyynnyt niin voimakkaasti, kun joku ottaa asian puheeksi.

TYÖ JA URA

Alkuvuodesta teet todella paljon töitä, muttet sittenkään tunnu yltävän haluamiisi tuloksiin. Se voi turhauttaa ja ärsyttää sinua todella paljon. Ajoittain sinulle tuleekin tunne, että haluat heittää hanskat kokonaan naulaan. Kesän jälkeen palatessasi töihin levänneenä ja uusin voimin, tilanne paranee ja tulostakin alkaa syntyä.

OPISKELU

Sinun opintosi eivät etene tänä vuonna toivotulla tavalla. Se voi johtua siitä, että vietät niin paljon aikaa ystävien kanssa huvittelemassa, että opiskelu tuntuu väkisinkin jäävän taka-alalle. Ryhdistäydy ja suuntaa mielenkiintosi yhtä innokkaasti opintoihin, niin tuloksia alkaa tulla.

RAHA

Raha ei ehkä tuo onnea, mutta rahan kanssa elämä on kuitenkin helpompaa kuin ilman rahaa. Kun lisäksi muistat pitää tulosi ja menosi tasapainossa, pysyy rahatilanteesi hyvänä koko vuoden ajan ja vielä tulevaisuudessakin.

TERVEYS

Väsymys ja unettomuus voivat vaivata sinua vuoden 2018 aikana. Tunnet itsesi jotenkin rauhattomaksi, etkä saa iltaisin unta tai heräilet yöllä tämän tästä. Yritä rauhoittaa nukkumistilanne ja ohjata ajatuksesi illalla mukaviin ja rauhoittaviin asioihin, niin uniongelmatkin katoavat.

UUDENVUODENLUPAUS 2018

Lupaa itsellesi asennoitua jokaiseen päivään kuin uuteen mahdollisuuteen.


Lue myös:

    Uusimmat