1990-luvulta joidenkin mieliin kauhukuvina tunkeutuvat napapaidat tekevät varovaisesti tuloaan 2010-luvun tyyliin. Ovatko napapaidat vuonna 2012 tyylikkäitä vai tyylittömiä?
1990-luku oli rohkeiden napapaitojen riemuvoiton aikaa. Kun toiset kauhistelevat varovaisesti jälleen päätään nostavaa trendiä, toiset kokeilevat jo vuoden 2012 malleja napapaidoista rohkeina.
1990-luvulla napapaidat olivat kuuminta muotia
1990-luvulla napapaidat olivat tuttuja sekä esiintymislavoilta, että katukuvasta. Niukat paidat päällä viihdyttiin tuolloin niin arkena kuin juhlissakin. 1990-luvun napapaidat olivat erityisen lyhyitä ja pitkään suosittiin napapaitoja, joiden rintamuksessa komeili näyttävä lyhyt teksti.
1990-luvun napapaidat ovat juurtuneet useimpien mieleen vuosikymmenen kauhukuvana. Vielä vuosia trendin hiipumisen jälkeen on pelätty tuolloisen trendin nostavan päätään.
2000-luvulla uskaliaimmat kokeilivat napapaitoja
2000-luvulla napapaitakammo nosti jo vahvana päätään. Uskaliaimmat eivät kuitenkaan arkailleet esitellä vatsojaan, vaikka lyhyiden paitojen valtakausi oli vastikään hiipunut – ja joidenkin mielestä iäksi kuopattu.
2000-luvulla napapaitoja nähtiin lähinnä näytöslavoilla, kun artistit etsivät luovia ideoita persoonallisiin esiintymisasuihinsa. Katukuvassa napapaidat olivat kuitenkin tuolloin harvinaisempia – muutamaa rohkeaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tuolloin napapaidassa punaisella matolla tai vapaa-ajallaan näyttäytyneet tähdet saivat kuulla muistutuksia haudatusta 90-luvusta, jos napa näkyi erityisen rohkeasti. Napapaitojen suosio lieni vielä turhan tuoreessa muistissa 90-luvun trendi-ilmiöön tutustuneille.
2010-luku tuo napapaidat katukuvaan hillittyinä
2010-luvulla hillittyjä napapaitoja on jo nähty Hollywood-tähtien yllä ilman, että keskustelut ovat johtaneet suoraan 90-luvulle.
Napapaitamuoti poikkeaa 2010-luvulla aiemmista trendeistä jonkin verran. Vastikään julkkisten yllä on tavattu eritoten löysiä napapaitoja. Poiketen 90-luvun kammoksutusta tyylistä 2010-luvulla napa saattaa vilahtaa viehkeästi – ei julkeasti.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Kuvat: Splash, Colourbox
Uusimmat
-
10:25
Poliisilla käynnissä etsinnät Antti Sivosen löytämiseksi: "Joutunut mahdollisesti rikoksen uhriksi"
-
10:12
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: "Useita ihmisiä kuollut" – tämä nyt tiedetään
-
10:11
"Vuosisadan myrsky" heikentynyt: Lähes 2,8 miljoonaa ilman sähköä – MTV seuraa
-
10:05
Mikko Rantanen loisti karmeassa ottelussa – "Kammottavaa"
-
10:05
Poliisille ilmoitettiin viime vuonna ennätyksellisen paljon viharikoksia – tällaisia ne useimmiten ovat
-
10:04
Poliisi tarkasti yli 200 ravintolaa tehovalvonnassa: Tässä tulos
-
10:03
Mistä lisää vauvoja Suomeen? Selvityshenkilöltä 20 toimenpidettä
-
09:56
Keulimisvideot somessa kiinnittivät poliisin huomion: Nyt neljä nuorta vastaa seurauksista
-
09:51
Kirjan mukaan Priscilla Presley yritti heittäytyä hevosenselästä saadakseen keskenmenon tyttärestään Lisa Mariesta – ahdistui lihomisesta
-
09:45
Syysmyräkkä pitänyt pelastuslaitokset kiireisinä: "Kyllä nämä melko runsaita sateita ovat"
-
09:20
Maajoukkuejalkapalloilija löydetty kuolleena
-
09:14
Zelenskyi: Sota voidaan lopettaa ensi vuonna
-
08:53
Winnipeg kylvetti supertähtiä kunnolla – Rasmus Kupari maalinteossa
-
08:42
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 12 000 – MTV seuraa syysmyrskyä
-
08:38
Milton-hurrikaani riepotteli urheiluseuran kotiareenaa – kuva tuhoista
-
08:34
Törkeä kavallusepäily: Pankkivirkailija vei asiakkailta ja urheiluseuralta suuria summia
-
08:30
Anna Puu järkyttyi sukunsa taustoista – varakas isäntä kauppasi tyttärensä lapsivaimoksi
-
08:19
Loviisan ydinvoimalan vuosihuollot vihdoinkin ohi: Kestivät kymmeniä päiviä
-
08:12
Esko Aho MTV:n haastattelussa: "Suomi on näivettymässä"
-
07:58
Kommentti: Vain voitto kelpaa – Huuhkajien vastustaja surkeimmassa jamassa vuosikausiin
-
Lataa lisää