Nämä lapsiin kohdistuvat väkivallanteot ovat järkyttäneet suomalaisia – tyttö murhattiin äitienpäivänä

Porvoo5
Pikkulapsen kuolemaan johtanut puukotus tapahtui porvoolaisessa leikkipuistossa. Lehtikuva
Julkaistu 13.11.2017 12:57

MTV UUTISET-STT

Viime vuosina Suomessa järkyttäneisiin tapauksiin, joissa henkirikoksen uhrina on ollut oma pieni lapsi, kuuluu esimerkiksi kahdeksanvuotiaan helsinkiläistytön murha.

Tytön isän ja äitipuolen elinkautiset vankeustuomiot murhasta ja muusta kaltoinkohtelusta jäivät voimaan. Korkein oikeus hylkäsi tuomittujen valituslupahakemukset.

Tyttö murhattiin kotonaan äitienpäivänä 2012. Isä ja äitipuoli sitoivat lapsen niin, että tämä kuoli hitaasti tukehtumalla. Aiemmin tyttöä oli muun muassa lyöty ja pakkosyötetty.

Perhesurma järkytti Bulevardilla

Keväällä 2012 järkytti myös kolmena murhana tutkittu perhesurma Helsingin Bulevardilla. Poliisi löysi kuolleena perheen kodista nelikymppisen äidin sekä 1- ja 3-vuotiaat lapset. Koska tekijäksi epäily isä oli kuollut, asian käsittely päättyi esitutkintaan.

Oulua ja koko maata järkytti syvästi myös tapaus, jossa nainen tuomittiin hovioikeudessa 13 vuoden vankeuteen viiden vauvansa tappamisesta. Korkein oikeus ei ottanut juttua käsittelyyn. Ruumiit löytyivät vuonna 2014 oululaisen kerrostalon kellarikomerosta.

Rautavaaralla Pohjois-Savossa tapahtui tragedia syksyllä 2014, jolloin surmista epäiltiin perheen äitiä. Nainen sekä hänen 1-, 2- ja 6-vuotiaat lapsensa kuolivat, kun nainen poliisin mukaan ajoi tahallaan linja-auton keulaan.

Viranomaisten tilastojen mukaan esimerkiksi vuosina 2003–2012 surmattiin 48 lasta. Heistä 25 kuoli vuosina 2011–12 henkirikoksen uhreina.

Tänään isä puukotti 3-vuotiaan lapsensa hengiltä porvoolaisessa leikkipuistossa. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos