AVAn lukijat kertoivat, mitä kohtaa vartalostaan he voisivat parannella kirurgian keinoin. Osa on jo turvautunut leikkaukseen.
AVA kysyi lukijoidensa ajatuksia kauneusleikkauksista. Moni vastanneista haluaisi parannella kasvojaan. Osa on jo kokeillut kauneuskirurgiaa ja pitää päätöstä elämänsä parhaana.
"Kasvoja pitäisi kohottaa alaosasta, koska näytän ihon löystymisen vuoksi ikäistäni vanhemmalta ja alati vihaiselta ja väsyneeltä. Lisäksi silmäpussit pitäisi poistaa. Vatsan muotoilu olisi hyvä ja reiden ulkosyrjiin rasvaimu. Olisin vartaloltani tasapainoisemman näköinen ja saisin lopettaa ikuisen laihduttamisen ja ruuan kanssa kituuttamisen."
"Silmäluomeni roikkuvat ja saavat minut näyttämään vanhalta ja väsyneeltä. Ensi keväänä leikataan löysät pois."
"Silmäluomet leikkauttaisin, jos olisi rahaa. Ne vähän roikkuvat."
"Jos jonkin onnettomuuden seurauksena tulisi pakottava tarve esimerkiksi oikaista nenä, joka haittaisi arkipäivää ja vaikuttaisi terveyteen, menisin leikkaukseen. Menisin leikkaukseen myös silloin, jos luomet estäisivät vanhana näkyvyyden. Turha leikkeleminen on tyhmää."
"Silmäluomileikkaus piristäisi katsetta. Lisäksi pikkuluomet uumalla ovat kasvaneet ja hankautuvat joskus rikki. Niitä on operoitukin."
"Jottei silmiin tulisi "spanielinkatsetta", voisin hyvinkin mennä silottamaan silmäkulmiani, jos ne alkaisivat olla kovin ryppyiset. Mihinkään sen isompaan leikkaukseen en haluaisi."
"Menisin nenäleikkaukseen, koska nenäni murtui ollessani lapsi."
"Voisin mennä pienennyttämään nenääni, jos joku maksaisi."
"Iän myötä kasvoihini on tullut juonteita suun ympärille. Kun olen totinen, monet tulkitsevat minun olevan masentunut, vaikka en olekaan."

