Kylmyys, liukkaus ja ohjeistuksen puute voivat tulla monelle Lapissa käyvälle turistille yllätyksenä.
Ulkomaalaisturistien omatoimimatkailu on lisääntynyt Lapissa, eivätkä kaikki tiedä, millaisiin oloihin ovat tulossa, kertoo Luonnonvarakeskuksen eli Luken erikoistutkija Seija Tuulentie.
Tuulentien mukaan omatoimimatkailijat hyötyisivät matalan kynnyksen seikkailumahdollisuuksista, sillä kaikilla matkailijoilla ei ole tarvittavia erätaitoja.
Myös monien retkioppaiden nykyistä parempi eräosaaminen edistäisi matkailijoiden turvallisuutta, Tuulentie sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Omatoimimatkailijat tarvitsevat lisää ohjeistusta
Erityisesti yksin reissaavat seikkailumatkailijat tarvitsisivat Tuulentien mukaan lisää ohjeistusta.
Kysyntää olisi myös niin sanotulle "soft adventurelle", jossa matkailijat saisivat nauttia seikkailusta turvallisesti ja matalalla kynnyksellä, ilman vaatimusta kovinkaan kummoisista erätaidoista tai varusteista.
Sosiaalinen media tarjoaa monelle matkailijalle inspiraatiota – mutta jotain oleellista voi jäädä puuttumaan.
– Somessa ei yleensä kerrota olosuhteita, Tuulentie sanoo.
Hän kertoo esimerkin Norjasta: Trolltunga-nimisestä kallionkielekkeestä tuli sosiaalisen median myötä himoittu matkakohde, mutta monelle tuli yllätyksenä, että sinne pitää vaeltaa 20 kilometriä.
