Syrjähyppyihin on löytynyt uusi, yllättävä syy.
Syrjähyppyyn on olemassa lukuisia syitä. Osa käy vieraissa pelkästään jännityksen vuoksi, toinen kaipaa hellyyttä ja kolmas haluaa kostaa petturipuolisolleen. Syrjähyppyihin kannustava ashleymadison.com -sivusto tarjoaa pettämiselle kuitenkin hyvin yllättävän syyn, Female First uutisoi. Jopa puolet sivuston kyselyyn vastanneista naisista oli sitä mieltä, että syrjähyppy helpottaa avioliitossa elämistä. Kolmannes vastanneista oli myös vakuuttunut, että seksi avioliitossa oli parantunut syrjähypyn myötä.
Perinteisesti pettäminen on ollut erityisesti miesten pahe, kun taas naiset ovat olleet hanakampia päättämään avioliittojaan. Näyttää kuitenkin siltä, että naiset ovat tasa-arvoistuneet myös syrjähyppyrintamalla.
– Tosiasia on, että monet eivät voi jättää puolisoaan taloudellisista syistä ja erityisesti naiset ovat haluttomia uhraamaan perhe-elämää eroamalla. Tämän vuoksi he etsivät tarpeilleen tyydytystä avioliiton ulkopuolelta, aivan kuten miehet ovat aina tehneet, ashleymadison.comin perustaja Noel Biderman sanoo.
Pettämään naisia ajaa erityisesti hellyyden puute avioliitossa. Kaksi kolmasosa kyselyyn vastanneista oli myös sitä mieltä, että pettämään yllytti tyydyttämätön avioseksi.
– Miehet kokevat seksuaalisen huippunsa yleensä parikymppisenä ja naiset vasta 30-40-vuotiaina, kun he ovat sujut vartalonsa kanssa. Tämä epäjohdonmukaisuus on yksi syy sille, miksi naiset eivät koe saavansa tarpeeksi seksiä avioliitoissaan. Kaikki haluavat olla haluttuja, kuka voi siis syyttää naisia siitä, että he vilkuilevat muualle? Biderman kysyy.
Lue myös:
AVA/Maarit Rasi
Lähde: femalefirst.co.uk
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
19:05
Sanna Saarijärvellä poikkeuksellinen teatterirooli: "Aika paljon kaikkea kiinnostavaa törkyä"
-
18:56
Hämmentävä hetki suorassa lähetyksessä – Liiga-selostajan paletti hajosi täysin: "Tätä ei kuvissa näy"
-
18:55
Ikäraja ihonhoitotuotteille? Yhä nuoremmat lapset käyttävät liian vahvoja aineita
-
18:39
Brasilialaisgrilli leimahti – kolme loukkaantui vakavasti
-
18:35
15-vuotiaana julmasti kuolleen tytön omaiset helpottuivat Valkeakosken murhatuomiosta: "Tämä on heille vahvasti tunneasia"
-
18:20
Patrik Laineen telonut pelaaja otti yhteyttä – näin suomalainen reagoi
-
18:19
Eläkeläismies voitti Ruotsin Lotossa miljoonapotin jo toisen kerran: "Voimme tehdä, mitä haluamme"
-
18:01
Erika Vikman on harmistunut rakkauselämäänsä koskevista otsikoista: "Asia, mistä haluan vähiten puhua"
-
18:00
Yöpakkaset kiristyvät etelässä – ensi viikolla jopa +15
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
Lataa lisää