Naisesta tuli seksiaddikti nukkuessaan

Hollantilainen Belle Floor kärsii erikoisesta ongelmasta. Nainen on kymmenen vuoden ajan osallistunut unissaan seksiakteihin useiden miesten kanssa ja saanut ograsmeja. Erikoista on, ettei Belle muista yön tapahtumista seuraana aamuna mitään.

Daily Telegraph kertoo erikoislaatuisen "ongelman" aiheuttaneen naiselle paljon harmia: muun muassa suhde entiseen poikaystävään päättyi eroon, koska tilanne kääntyi mahdottomaksi.

Kuusi vuotta sitten Belle Floor perusti internettiin oman tukisivuston samasta oireista kärsivien tueksi. Sivuston tarkoituksena on jakaaa neuvoja ja antaa tukea ihmisille, jotka kärsivät samasta ongelmasta, eli masturboivat tietämättään öisin. Floorin mukaan lääkäreiltä kesti pitkään ymmärtää, mikä hänessä oikein oli vialla.

Floor ymmärsi kärsineensä vakavasta ongelmasta 1999, kun hänen entinen poikaystävänsä Justin 47, ihmetteli naisen käytöstä öiseen aikaan.

– Kuin salama kirkkkaalta taivaalta, hän kysyi minulta, miksi tyydytän itseäni öisin. Kielsin kaiken, koska en muistanut seuraavana aamuna mitään, Floor tilittää.

Nykään Floor ei halua antaa poikaystävien jäädä yöksi, koska hän pelkää ehdokkaiden kokevan naisen ongelman liian kiusalliseksi.

Lähde: Daily Telegraph

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat