Naisen varpaaseen ilmestyi erikoinen musta piste – pedikyyrillä kivuliaat seuraukset: ”Hengitin aivan kuin olisin ollut synnyttämässä”
Amerikkalaisäidin rutiininomainen hemmotteluhetki sai muutamassa päivässä kivuliaat mittasuhteet, kun hänen pottuvarpaansa alkoi oireilla. Nyt hän varoittaa muita ihmisiä samaisesta vaivasta.
Tiana Howden, 39, oli tapansa mukaan nauttimassa kuukausittaisesta jalkahoidostaan. Pian pedikyyrin jälkeen amerikkalaisnainen kiinnitti huomiota isovarpaan kynnen viereen ilmestyneeseen tummaan pisteeseen.
Kipu muuttui sietämättömäksi
Aluksi mustunut pieni alue oli täysin oireeton, mutta vain muutama päivä myöhemmin varvasta alkoi pakottaa.
Kipu kävi lopulta jopa niin sietämättömäksi, että öisin pelkkä peiton paino sattui vietävästi vieden yöunetkin mennessään.
– Pystyin tuntemaan sydämen sykkeen varpaassani. En pystynyt käyttämään muita kuin varvassandaaleja, Tiana muistelee The Sunille.
Varpaassa muhinut yllätys järkytti
Kun Tiana ei lopulta kyennyt enää kävelemään, hän hakeutui lääkäriin. Koska Tianalla ei ollut koskaan ollut mitään vaivoja jaloissaan, hän ei voinut uskoa lääkäreiden tekemää löydöstä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Osa isovarpaan kynnestä oli nimittäin kasvanut ihon alle ja muhinut siellä Tianan huomaamatta. Lääkäreiden tuli ensin poistaa ihoa isovarpaan kynnen vierestä, ennen kuin he pystyivät poistamaan ylimääräisen osan kynttä pihdeillä.
– Hengitin aivan kuin olisin ollut synnyttämässä. sillä kipu oli niin voimakas, Tiana kuvailee tuskaista operaatiota.
– Kun näin lääkärin laittavan ihon alle kasvaneen kynnen lääketieteelliseen astiaan, minä vain tuijotin sitä.
Kynsi ei ollut tavallisemmasta päästä
Myös lääkäri oli hämillään. Tianan mukaan se oli syvimmälle ihon alle kairautunut kynsi, jonka lääkäri oli koskaan nähnyt tai poistanut.
– Hän kertoi minulle, että yleensä sisään kasvaneet kynnet kaartuvat alaspäin, mutta minun kynteni oli kasvanut suoraan ihon alle, Tiana kuvailee.
Naiselle määrättiin antibioottikuuri tulehduksien ja muiden tartuntojen varalta. Tiana pystyy jälleen kävelemään normaalisti ilman sen suurimpia kipuja.
Huomaa varoitusmerkit ajoissa
Tiana haluaa nyt varoittaa muita: mikäli varpaaseen tai sormeen ilmestyy musta piste, se voi olla merkki ihon alle kasvaneesta kynnenpalasesta, joka vaatii sairaalahoitoa.
Perheenäidin tulee itsekin seurata jatkossa kynsiensä kasvua, ettei sama pääse tapahtumaan enää toiste. Samaa hän suosittelee muillekin: sisäänpäin kasvaneen kynnen voi havaita ennen kuin se ehtii tulehtua tai aiheuttaa suurempaa vahinkoa.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähteet: The Sun, Washington Time, Twitter
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää