Nainen teki 50 vatsarutistusta joka päivä kuukauden ajan – näin kävi

Viisikymmentä päivittäistä vatsarutistusta kuulostaa näin kirjoitettuna helpolta hommalta, mutta oliko se sitä? Eräs nainen päätti ottaa asiasta selvää.

Toimittaja Jenn Sinrich kertoo Women's Health -sivustolla treenanneensa koko elämänsä ajan melko säännöllisesti, mutta häiden jälkeen herkut ja liikkumattomuus astuivat kuvaan. Häämatkalta palattuaan nainen päättikin ryhtyä kuukauden mittaiselle kuntokuurille selvittääkseen, voivatko tavalliset vatsarutistukset todella tuottaa tuloksia.

Näkyvät tulokset eivät ole jutun pointti

Ennen tositoimiin ryhtymistä nainen perehtyi asiaan asiantuntijan opastuksella. Kuntovalmentaja Ben Boudron mukaan tämän kaltaisissa haasteissa psyykkiset muutokset ovat fyysisiä suurempia. 

– Jos rehellisiä ollaan, on olemassa paljon parempiakin tapoja treenata keskivartaloa kuin vatsarutistukset, mutta se ei olekaan koko haasteen pointti, Boudron kertoo.

Miehen mukaan haasteiden ydinidea on sitoutuminen. Sitä, että pystyt sitoutumaan yhden asian tekemiseen kuukauden ajaksi, voidaan jo pitää melkoisena saavutuksena. Jos se lisäksi auttaa sinua vahvistamaan hieman vatsalihaksiasi, anna mennä!

Sinrich otti haasteen vasteen ja teki 50 rutistusta joka päivä kuukauden ajan. Nyt hän kertoo, mitä hän tämän matkan aikana oppi.

Treenikaverit auttavat jaksamaan

Sinrich päätti haastaa ystävänsä mukaan haasteeseen siinä toivossa, että lujittaisi samalla heidän ystävyyssuhteitaan.

Kalenteriin asetut muistutukset ja FaceTimen välityksellä suoritetut yhteiset treenihetket takasivat sen, että haasteen suorittamisesta ei voinut lipsua. Ja mikä parasta, yhdessä tekeminen oli paljon hauskempaa kuin yksin puurtaminen. 

Vatsalihakset todella tehdään keittiössä

Vaikka nainen sitoutui vatsalihasliikkeiden tekemiseen, hän ei tehnyt mitään muutoksia ruokavalioonsa tai muuhun liikkumiseensa. Vatsalihasten tekeminen ei siis säästänyt häntä turvotukselta, joita raskaat pizzaillalliset hänelle aiheuttivat.

Nainen oppi, että vatsalihasten esiin saamiseksi tarvitaan paljon muutakin kuin vain vatsarutistuksia.

Liikkeestä seurasi kipua

Vaikka naista oli varoitettu etukäteen, hän yllättyi siitä, että vatsarutistusten suorittaminen matolla aiheutti punaisia haavaumia hänen selkäänsä. Kovalle lattialle siirtyminen oli astetta suurempi virhe, sillä se jos mikä aiheutti pitkään jatkuvia kiputiloja muuttaessaan punaiset jäljet kunnon mustelmiksi.

Kokemukset opettivat, että joogamatto on paras alusta tämän liikkeen suorittamiseen.

Tekosyitä on helppo keksiä

Viidenkymmenen vatsarutistuksen tekeminen ei vie paljoa aikaa, mutta ne vaativat sitäkin enemmän mielenlujuutta. Joka kerta ennen harjoitusta nainen kertoo keksineensä lukuisia syitä siihen, miksi harjoitusta tulisi siirtää myöhemmäksi. ”Olen ansainnut pienen tauon.” ”Heräsin aikaisin tänä aamuna ja olen väsynyt.” Itsensä kanssa kamppaileminen tuli kuukauden aikana naiselle erittäin tutuksi.

Mikä oli lopputulos?

Kaiken kaikkiaan nainen kertoo olevansa iloinen siitä, että otti haasteen vastaan, vaikka näkyvät tulokset jäivätkin saamatta.

– Jos tavoitteena oli sitoutuminen, voitin kultamitalin, vaikka en todellakaan huomannut minkäänlaista eroa ylävatsassani, Sinrich toteaa.

Jos sixpack siintää haaveissa, tämä haaste kannattaa naisen mukaan unohtaa. 

Lankku on yksi tehokkaimista vatsalihasliikkeistä. Oletko jo kokeillut näitä versioita? 


Lue myös:

    Uusimmat