Nuoren naisen pitkä matka sairaalloisen ylipainoisesta normaalivartaloiseksi ei ole ollut helppo. Nainen haluaa nyt kertoa seurauksista, joista kovinkaan moni laihduttaja ei avoimesti puhu.
Nimimerkillä Hurleyyy831 esiintyvä nainen kertoo laihduttaneensa viimeisen kahden vuoden aikana peräti 87,5 kiloa. Vaikka hurja painonpudotus on tuonut mukanaan lukuisia positiivisia muutoksia, kaikki muutokset eivät ole yhtä hyviä. Nainen julkaisi Redditin kuvapalvelu Imgurissa rehellisen kuvan omasta vartalostaan kertoakseen avoimesti laihduttamisen vaietusta puolesta.
– Tässä se nyt on. Se on ällöttävää, mutta todellisuutta massiivisen painonpudotuksen jälkeen. Löysää ihoa. Minulla on sitä suurimmaksi osaksi vatsassani, mutta myös rintani ja käsieni ympärillä, nainen kertoo Imgurissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Löysä iho tuonut mukanaan kiputiloja ja tulehduksia
Nainen lisää, että löysä iho ei aiheuta ainoastaan ulkonäköpulmia, vaan se vaikeuttaa huomattavasti myös hänen normaalia elämäänsä. Löysä iho vaikeuttaa esimerkiksi vaatteiden valintaa, sillä hänen tulee kiertää iho vartalonsa ympärille aina ennen pukeutumista.
– Se todella vaikuttaa itsetuntooni ja siihen, kuinka näen itseni, nainen kirjoittaa.
Jos kuvagalleria ei näy, voit katsoa sen täältä.
