Nainen joi litran soijakastiketta ”puhdistaakseen suolensa” – järjettömällä metodilla kohtalokkaat seuraukset

Yhdysvaltalaislääkäri kertoo YouTube-videollaan naisesta, joka uskoi hallituksen myrkyttäneen itsensä. Puhdistaakseen kehonsa olettamistaan myrkyistä, nainen joi litran soijakastiketta – kaamein seurauksin. Asiasta ovat uutisoineet muiden muassa Fox News sekä The Sun- ja Health-sivustot.

Suositulla Chubbyemu-kanavalla videoita julkaiseva, nimellä Bernard esiintyvä yhdysvaltalaislääkäri kertoo 39-vuotiaasta naisesta, joka haksahti soijakastiketta suoliston puhdistajana mainostavaan villitykseen. Sen ideana on juoda kahdessa tunnissa litra soijakastiketta.

Nainen ei lääkärin kertoman mukaan ollut voinut hyvin ennen haasteeseen osallistumistaan. Hän oli elänyt viimeiset viikot pelkällä valkoisella leivällä ja tonnikalalla, laihtunut 11 kilogrammaa ja päässyt juuri psykiatrisesta hoidosta paranoidisen skitsofrenian vuoksi.

Nainen uskoi, että hallitus oli myrkyttänyt hänet. Hän luki internetistä, että soijakastike puhdistaa suolta ja ajatteli kastikkeen auttavan häntä pääsemään eroon olettamistaan myrkyistä.

Tarinan todenperäisyyttä on mahdotonta vahvistaa, mutta mikäli lääkärin tarina todella pitää paikkansa, oli haasteeseen osallistumisella kohtalokkaat seuraukset.


Lopputuloksena pysyvä aivovamma 

Soijakastike sisältää runsaasti suolaa. IFL Science -sivuston laskelmien mukaan kaksi litraa soijakastiketta sisältää arviolta 66 grammaa suolaa. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee aikuisille suolaa korkeintaan viisi grammaa päivässä.

Pian soijalitran juomisen jälkeen naisen sydän alkoi lyödä kiivaasti. Hetken kuluttua hän romahti maahan.

Sairaalassa naisella todettiin hypernatremia, liian korkea veren natriumpitoisuus. Se johtuu elimistön kuivumisesta eli veden liiallisesta menetyksestä. Nainen ei ollut juonut suolaisen soijakastikkeen lisäksi ollenkaan vettä, mikä oli aiheuttanut veren suolojen pitoisuuden muuttumisen liian väkeväksi.

Kun nainen heräsi muutaman päivän päästä, hän ei pystynyt liikkumaan, nielemään tai puhumaan. Naisella todettiin veren korkean natriumpitoisuuden aiheuttama aivosillan myelinolyysi, johon kuuluvat rajut aivorunko-oireet. Tapauksesta alun perin kertovan Bernardin mukaan naisen vammat ovat pysyviä.

Maalaisjärki tarpeen internetissä 

Health-sivuston ravitsemusasiantuntija kannustaa ihmisiä käyttämään maalaisjärkeä äärimmäisiin haasteisiin tai villityksiin lähtiessään.

Puhdistuskuureihin ryhtymistä pitää pohtia myös oman terveydentilansa kannalta. Esimerkiksi diabetes, krooninen sairaus, vammasta toipuminen tai syömishäiriötausta ovat syitä jättää elimistön puhdistuskikat väliin.

Lähteet: Fox News ​​​​​​​,Youtube, The Sun, Health, IFL Science

Lue myös:

    Uusimmat