Loma on rentoutumisen aikaa, mutta joskus odotukset vapaan suhteen ovat niin suuret, että lomasta tulee painajainen. Suomen Rosenterapeutit ry:n puheenjohtaja Helena Alm kertoo, kuinka lomaan kannattaa varautua, ja mitä tehdä, jos loma ei menekään unelmien mukaan.
Suomen Rosenterapeutit ry:n puheenjohtaja Helena Alm toteaa, että suomalainen odottaa lomalta hurjan paljon. Etenkin kesälomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa ja samalla paineet kasvavat.
- Arjessa puurtaminen peittää monta ongelmaa. Jos loma on lastattu täyteen suorittamista eli puurtaminen vain siirtyy toisiin oloihin, ongelmat pulpahtavat helposti esille.
Alm tietää, että jos esimerkiksi parisuhteesta ei ole pidetty huolta jo kotona, ylenpalttinen vapaa-aika yhdessä voi tuottaa pettymyksen. Ihmisen pitäisi hänen mukaansa pysähtyä välillä oman elämänsä kanssa kasvotusten ja ryhtyä hoitamaan itseään ja suhteitaan ajoissa.
- Mitä enemmän elämässä on sellaista, mitä ei ole käsitelty, kohdattu ja katseltu, sitä todennäköisempää on, että lomakaan ei ole niin miellyttävää kuin on toivonut. Olisi hyvä olla itsetutkiskelun kautta jatkuvasti paremmassa kytkennässä siihen, mitä on meneillään ja minkälaisissa asioissa elämä takkuaa.
Elämä ranttaliksi
Toiset pyrkivät hoitamaan vapaalla ollessaan fysiikkaansa ja mieltään tehostetusti. Toiset antavat kaiken repsahtaa jo viikonloppulomalla. Molemmissa tavoissa on puolensa, painottaa Helena Alm.
- Olemme niin erilaisia, että kaikki vaihtoehdot ovat tarpeen. Jos elämä on muuten äärimmäisen järjestelmällistä ja kelloaikataulussa, täydellinen heittäytyminen tekemättömyyteen ja aikatauluttomuuteen, parin viikon ranttali, voi olla äärimmäisen tärkeää.


