Näin suomalaiset muistelevat unohtumattomia joulujaan!

Lehtikuva

Siihen kun ei ollut mahdollisuutta, ja kukaan ei varmaan olisi edes tullut. Joka syntymäpäiväni aamuna kuitenkin heräsin odottaen, että joku toivottaisi onnea. Ja melkein joka kerta sain itse toivottaa illalla, että "hauskaa syntymäpäivää Jaana" nukkumaan mennessäni.

Oli kuitenkin yksi synttäri, jolloin tunsin olevani päivänsankari ja aikuinen. Aamu oli mennyt kuten tavallista, hyörinässä ja kiireessä. Iltapäivää kohti mentäessä ovelle koputettiin. Menin aukaisemaan, ja ovella seisoi Seppo-setä, jolla oli kädessään ruskea paperipussi ja suu hymyssä. Hän oli menossa kotiin, he asuivat meidän lähellämme, ja hän tuli toivottamaan minulle hauskaa syntymäpäivää lahjan kera.

Olin todennäköisesti silloin 9-vuotias, ja muistan kuinka pyysin hänet sisälle ja kysyin haluaisiko hän kahvia. Itse myös keitin sen, mutta mummi oli onneksi leiponut, joten tarjottava oli ainakin kunnollista. Tarjoilin kahvin olohuoneeseen, jossa kahvipöytä siihen aikaan oli. Joimme molemmat kahvia, minäkin, maidolla ja sokerilla höystettynä ja söimme torttuja. Sain häneltä spray-pullon, jossa oli ns. joululunta, ja se oli suurin aarteeni kauan. En koskaan sitä käyttänyt, mutta se oli aina hyllylläni muistuttamassa Seppo-sedän yllätyssynttärivierailusta.

Myöhemmin toki ymmärsin, että hän oli sen varmaan ostanut itselleen, mutta ohi kulkiessaan muisti, meillä kun joulupukkina aina kävi, että minulla oli syntymäpäivä.

Joka tapauksessa muistan häntä lämmöllä ja nykyisin myös kaipauksella, sillä hän jätti meidät 1,5 vuotta sitten. Hän kuitenkin pelasti sen syntymäpäivän ja joulumme lähes aina, sillä hän oli joulupukkina ensin meille, kun olimme pieniä ja sitten vielä monta vuotta nuoremmalle tyttärellemme, joka on nyt 10 vuotias. Vielä siis 2 vuotta sitten.

Synttäreitä en ole koskaan pitänyt, en edes 50-vuotispäiviä. Uskon, että niitä ei ole minulle tarkoitettukaan. Minusta on aina ollut mukavaa valmistella ja järjestellä muiden juhlia, mutta itseäni en osaa ajatella juhlivani. Ja joulun valmistan alusta loppuun itse. Ehkä se on jotain lapsuuden ajan "traumoja"… Mene ja tiedä, mutta nyt olen huomannut, että omien tyttärieni synttäreitä on kyllä juhlittu aina viimeisen päälle. Taisin minä silloin joskus niin päättää.

Joulun odotuksin Jaana

Joulut, jotka haluaisi unohtaa

Lehtikuva/Aarre Ekholm

Olen koettanut unohtaa useitakin jouluja vuosien 1985−1998 välillä. Kun kyselitte unohtumattomia, tulivat muistot taas mieleen.

Lapset olivat pieniä ja rakensimme vuonna 1985 omakotitalon maalle. Olin tietenkin innoissani kuten suurin osa naisista; leivoin, paistoin ja haudutin.

Nykyinen ex-mieheni ei pitänyt koskaan joulusta, ei ostanut koskaan oikein lahjoja tai muutenkaan välittänyt. Useana jouluna hän vain kiukkuili ja pilasi joulut. Ruoka ei ollut oikeaan aikaan, ja saunakin oli väärin ajoitettu. Mikään ei käynyt vaikka kuinka yritin. Pakkohan minun oli lapsiemme takia yrittää, ja kun he olivat isompia, heidän menonsa määräsivät mitä jouluna tehtiin.

Ei ole sellaista joulua, ettenkö olisi jossakin vaiheessa itkenyt. Onneksi mieheni ei sentään joulun aikana ruvennut väkivaltaiseksi, kuten hän yleensä tapasi olla selvänä.

Yksi hyvin mennyt aatto tuli tässä mieleeni! Hän lähti silloin kanssani Vuonisjärvelle Eva Ryynäsen tekemään kirkkoon jouluaamuna.

Terveisin

Helli