Näin Sara Chafakille kävi Miss Universumissa

Miss Suomi Sara Chafak ei yltänyt 16 parhaan joukkoon Miss Universum -kilpailussa Yhdysvaltain Las Vegasissa.

Vedonlyöntitoimistot ja monet asiantuntijat pitivät Chafakia yhtenä kisan ennakkosuosikeista, mutta tuomaristo oli toista mieltä.

Kotiyleisön riemuksi universumin kauneimmaksi valittiin Yhdysvaltojen edustaja, 20-vuotias brunetti Olivia Culpo. Hän on kahdeksas yhdysvaltalainen Miss Universum -tittelin voittaja ja ensimmäinen sitten vuoden 1997.

Kilpailun ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin Filippiinien Janine Tugonon, 23. Venezuela on menestynyt kisassa vuodesta toiseen, ja niin nytkin. Irene Sofia Esser Quintero arvioitiin toiseksi perintöprinsessaksi.

Viiden joukkoon ylsivät myös missit Australiasta ja Brasiliasta. 16 parhaan kierrokselle pääsivät lisäksi Venäjän, Ranskan, Unkarin, Etelä-Afrikan, Meksikon, Turkin, Perun, Puolan, Kroatian, Kosovon ja Intian edustajat. Kilpailuun osallistui missejä 89 maasta.

Viime vuonna Miss Universumiksi kruunattiin Leila Lopes Angolasta.

(MTV3–Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat