Näin säätilanne kehittyy lähiviikkoina: Yksi kuva näyttää, missä maa peittyy lumeen jouluksi – mahdollisesti myös etelässä!

2:14
Pekka Poudan sääkartat paljastavat, että jouluna saatetaan nauttia postikorttimaisemista.

Valkoisen joulun ystävillä riittää etelässä vielä jännitettävää, vaikka ennusteiden mukaan maa voikin peittyä lumihuntuun. Sitä ennen säätilassa nähdään kuitenkin käänteitä.

MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoi eilen, että korkeita nietoksia ei ole luvassa, mutta valkoinen joulu on todennäköinen miltei koko maassa.

Pouta näyttää alla olevassa kuvassa, että sääkartalla olevan ylemmän sinisen viivan pohjoispuolella joulun on hyvin todennäköisesti valkoinen. Kuvassa olevat numerot kertovat tämänhetkisen lumitilanteen senttimetreinä.

– Viivojen välisellä alueella pitäisi tulla juuri ennen joulua jonkinlainen lumisade, jotta joulu olisi valkoinen, koska meri on niin lämmin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näin säätilanne kehittyy kohti joulua

Meteorologi Jenna Salminen kertoo Forecan blogissa, että ennen joulua on kuitenkin luvassa käänteitä.

Ensimmäinen koetaan lauhan viikonlopun jälkeen, kun sää taas pakastuu. Syynä on se, että Venäjältä voi päästä ajoittain kylmää ilmaa, mikä vaikuttaa itä- ja eteläosan lämpötiloihin.

– Tiistaina ja viikon puolivälin tinoilla pakkasta on tämän hetken ennusteen mukaan yleisesti 2–7 astetta, rannikoilla ollaan lähempänä nollaa ja pohjoisessa voi olla paikallisesti noin 10 pakkasastetta.

Salminen huomauttaa, että pohjoiseen saattaa virrata Perämereltä lämpimämpää ilmaa, ja lämpötila voi osin olla myös plussalla.

Keskilämpötila on Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla kuitenkin 1–4 astetta tavanomaista korkeampi, ja muuallakin maassa jopa 1,5 astetta korkeampi.

Ensi viikon alkupuoli on enimmäkseen poutainen, ja jopa aurinko voi näyttäytyä.

Etenkin lännessä ja pohjoisessa voi myös sataa vettä, räntää tai lunta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Jouluviikolla kaikki yhä mahdollista etelässäkin"

Jouluviikkoa edeltävällä viikolla lämpötila jatkuu tavanomaista lämpimämpänä noin 1–2 astetta.

Salminen kertoo, että mahdollisen korkeapaineen vaikutuksen vuoksi sää jatkuisi vähäsateisena. Sademäärät voivat olla myös lähellä tavanomaisia.

Jouluviikolla lämpötilat näyttävät melko keskimääräisiltä ja sademäärät tavanomaisilta.

– Jos lämpötila olisi kuukausiennusteen tarjoaman keskimääräisen tienoilla, tarkoittaisi tämä pakkasöitä ja niille osuvat sateet olisivat todennäköisemmin lunta. Keskimäärin joulun aikaan päivälläkin on pakkasta siis lounaisinta Suomea lukuun ottamatta, joten päiväsaikaankin sateet voisivat tulla laajalti lumena.

– Tällä hetkellä ei kuitenkaan pystytä sanomaan tarkemmin mahdollisista sateista, niiden sijainnista tai olomuodosta tai sitä, miten jouluviikon mahdollinen keskimääräinen lämpötila toteutuu.

Salminen korostaa, että viikon sisäinen lämpötilan vaihtelu voi olla suurtakin ja toteutua monella eri tavalla.

Yksi esimerkki tästä on, että alkuviikko olisi tavanomaista lämpimämpi ja loppuviikko tavanomaista kylmempi tai päinvastoin.

– Kaikki on siis yhä mahdollista, Salminen päättää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja