Näin Presidentinlinnassa valmistaudutaan Linnan juhliin

Näin valmistaudutaan itsenäisyyspäivän Linnan juhliin 5:51
Presidentinlinnassa valmistaudutaan itsenäisyyspäivän juhliin.

Presidentinlinnassa valmistaudutaan vastaanottamaan yli 1700 itsenäisyyspäivän juhlijaa näyttävin menoin.

Suomi juhlii perjantaina 6. joulukuuta itsenäisyyspäivää. Kutsuvieraita on saapumassa paikalle Presidentinlinnaan noin 1700 henkilöä.

MTV Uutiset pääsi tutustumaan Linnan juhlien ohjelmaan ja tarjoiluihin etukäteen.

Tänä vuonna teemana on tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu, mikä tulee näkymään muun muassa kutsuvieraiksi valituissa henkilöissä.

Linnan perinteinen booli valmistetaan tänä vuonna kokonaan luomutuotteista. Boolin pohjaan on tehty myös muutos. Salainen ainesosa lisätään linnassa. Boolin vahvuus on pysynyt lähes samana vuodesta toiseen.

– Se on 11-12 prosentin välillä se vahvuus. Vahvempaa kuin jotkut viinit, linnanvouti Anne Puonti kertoo.

Tarjolla on myös vegaanista viiniä ja hävikkileipäolutta. Luomu on keskiössä tarjoiluissa.

– Keskitytään luomuun ja mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen näissä tuotteissa. Ja kotimaisiin tuotteisiin, keittiömestari Jyrki Jääskeläinen kertoo.

Erikoislähetys Linnan juhlista 6.12. klo 17.00 alkaen MTV Uutiset Livessä – näe parhaat etkot, mielenkiintoisimmat vieraat ja vauhdikkaimmat jatkot meidän kanssamme!

Erikoislähetys Linnan juhlista MTV Uutiset Livessä – mielenkiintoisimmat vieraat ja vauhdikkaimmat jatkot 1:06

Lue myös:

    Uusimmat