Näin pahasti mallit ovat mokanneet catwalkilla!

Useat ihailevat huippumallien taitoja kävellä hankalissa kengissä ja hankala asu yllään täydellisesti. Tämä on kuitenkin pelkkää silmänlumetta.

Huippumallien viimeisen päälle hiotut taidot kantaa massiivisia asuja ja kulkea naisellisesti korkokengissä eivät ole aivan pettämättömiä.

Huippumallien ongelmat selviytyä korkeine korkoinensa ja joskus valtavine asukokonaisuuksineen catwalkin päästä päähän ei ole itsestäänselvyys. Onneksi mokista selvitään usein säikähdyksellä – tai korkeintaan nilkan nyrjähdyksellä.

Kompurointi kenkien kanssa

Mallien jalassa nähdään usein henkeäsalpaavan korkeita korkoja. Muotinäytösten ihailijat saattavat ihmetellä, kuinka edes muodin ammattilaiset, mallit, onnistuvat kävelemään täydellisesti äärimmäisen korkeissa koroissa catwalkin päästä päähän. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu.

Useat mallit ovat kompuroineet korkeiden korkojensa kanssa vuosien saatossa catwalkilla. On siis kyse myös tuurista, kun mallit onnistuvat saavuttamaan catwalkin molemmat päät kaatumatta.

Helmaan kompastuminen

Ei ole lainkaan tavatonta, että huippusuunnittelijoiden asuissa on hurjia laahuksia. Myös pitkät helmat ovat aiheuttaneet malleille catwalkilla ongelmia.

Catwalkeilla on nähty useita kompastumisia, jotka johtuvat siitä, että malli astuu helmansa – tai toisen mallin helman – päälle. Tilanteista on kuitenkin yleensä selvitty säikähdyksellä – ja yleisön hymyilyllä.

Liukastuminen

Joskus näytöslavat saattavat olla myös niin liukkaita, että mallien on vaikea pysyä pystyssä, vaikkei jalassa olisi edes kummoisen korkeita kenkiä. Lavan materiaaliin kiinnitetään huomiota välilllä yksinomaan esteettisistä syistä ja tämän seurauksena catwalk saattaa olla malleille kuin luistinrata.

Kaatuminen yleisöön

Kun kaatumisesta catwalkilla on kyse, lienee jokaisen mallin kauhukuva tällä saralla kaatuminen yleisöön. Kukaan ei kuitenkaan voi tietenkään ennustaa hetkeä, jolloin tasapaino pettää. Näytöslavoilla on nähty useita kaatumisia, jotka kaikkien epäonneksi sattuvat juuri silloin kun malli on lavan reunalla ja yleisö lähellä lavaa.

MTV3/Helmi

Kuva: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat