Näin pääset sijoittamisessa alkuun
Liian moni suomalainen makuuttaa rahojaan pankkitilillään. Sijoittaminen ei ole mitään rakettitiedettä, vakuuttaa Alexandrian aluejohtaja Jani Kangasaho.
Oli tarkoituksena sitten säästämisen aloittaminen tai jo olemassa olevan rahasumman sijoittaminen, tärkeintä on selvittää itselleen perustavoitteet.
− Mihin haluat käyttää olemassa olevia tai tulevia säästöjäsi? Millaista tuottoa tavoittelet? Entä missä mittakaavassa siedät stressiä siitä, että tuotot voivat välillä myös laskea, Jani Kangasaho kehottaa pohtimaan.
Kun sijoittajaksi mielivä on selvittänyt itselleen nämä peruslähtökohdat, oikeanlaisen tuotteen löytäminen on helppoa.
Sijoittajan ei tarvitse olla lähtökohtaisesti varakas. Sijoitetuilla rahamäärillä ei ole merkitystä.
− Yhdelle sata euroa kuussa on iso raha, toinen pystyy laittamaan likoon viisi tonnia. Sijoittamisen perustavoitteet ovat kaikille samat: raha laitetaan tuottamaan, Kangasaho selittää.
Säästöt pois pankkitileiltä
Syitä säästämiseen löytyy monia. Rahaa laitetaan sivuun yhtä lailla matkoja, autonvaihtoa, kesämökkiä kuin asuntoakin varten.
− Säästämisestä puhuttaessa kannattaa aina miettiä pidemmän aikavälin tavoitteita. Nuoremmilla edessä voi olla kriisitilanteita esimerkiksi lomautusten muodossa. Iäkkäämmillä eläkepäivät lähenevät vääjäämättä, Kangasaho muistuttaa.
Monelle säästäminen on yhtä kuin rahan kerryttäminen omalle pankkitilille. Tämä on yhä usean suomalaisen kompastuskivi.
− Raha kannattaa aina laittaa kasvamaan korkoa muualle kuin omalle tilille. Tällöin rahalle tulee parempaa tuottoa, ja voimme jo puhua sijoittamisesta, Kangasaho avaa termin yksinkertaista logiikkaa.
Suomalaiset sijoittajat tekevät virheitä myös siinä, että huonojen vuosien myötä moni vetää rahojaan takaisin omille tileilleen.
− Silloin kannattaisi päinvastoin ostaa lisää halventuneita osakkeita, Kangasaho sanoo.
Ammattilainen tarjoaa vaihtoehtoja
Entä jos en ymmärrä mitään sijoittamisesta? Mistä tiedän, mihin minun kannattaa rahani laittaa?
− Tässä vaiheessa on aika kääntyä ammattilaisen puoleen. Kun perustavoitteet ovat kunnossa, ammattilaisen on helppo esittää ehdotuksia asiakkaalle parhaiten sopivista sijoituskohteista, Kangasaho vakuuttaa.
Sijoitusammattilainen osaa selittää eri vaihtoehdot selkeästi, vaikka ei mitään sijoittamisesta tietäisikään. Ei kannata ostaa sellaista, mitä ei itse ymmärrä.
Palveluntarjoajissa on eroja sen suhteen, miten paljon asiakas saa jatkossa apua sijoitustensa seuraamiseen.
− Joissain diileissä asiakkaan tulee seurata itse aktiivisesti osakemarkkinoita ja päättää omatoimisesti mahdollisista muutoksista sijoituskohteisiinsa. Reaaliaikaista neuvontaa on yhtä lailla tarjolla. Mieti, miten pitkälle omalla kohdallasi aika, mielenkiinto ja ymmärrys riittävät, Kangasaho neuvoo.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää