Myös vastuuministeri Gustafsson sivuuttaa Musiikkitalon avajaiset

Kumpikaan tuore kulttuurialan ministeri ei osallistu Musiikkitalon vihkiäisiin tänään. Ministeriön työnjaossa Musiikkitalo kuuluu opetusministeri Jukka Gustafssonille (sdp) mutta hän jää pois avajaisista.

Yleisellä tasolla kulttuurin etua valvova kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkikään (vas) ei osallistu arvovaltaiseen juhlaan ja siihen kuuluviin konsertteihin.

Molemmat ovat saaneet henkilökohtaisen kutsun. Kutsu ja päivämäärä olivat ministeriön tiedossa yli vuosi sitten. Henkilökohtaiset kutsut tulivat, kun uuden hallituksen jäsenten nimet kesällä varmistuivat.

Gustafsson päätti osallistua kotikaupungissaan Tampereella aamupäivällä Ammattikorkeakoulun avajaisiin, jäädä kotiinsa illaksi ja käydä huomenna Tampereen yliopiston lukuvuoden avajaisissa.

Ministerin sihteeri Tiina Tiili kertoo, että ministeri pitää molemmissa tilaisuuksissa puheen. Hän oli itse päättänyt osallistua kotipaikkansa tilaisuuksiin alusta alkaen.

Arhinmäen sihteeri Minna Siltanen kertoo, että ministeri ilmoitettiin varmuuden vuoksi avajaisiin kun hän itse oli lomalla - palattuaan töihin Arhinmäki valitsi matkan koripallo-otteluun.

Valtio omistaa puolet yli 185 miljoonaa euroa maksaneesta Musiikkitalosta ja valtionosuuksien kautta se kustantaa Sibelius-Akatemian lisäksi suuren osan Helsingin Kaupunginorkesterin sekä Radion Sinfoniaorkesterin kuluista.

Entinen kulttuuriministeri ihmettelee

Arhinmäen puoluetoveri Claes Andersson olisi tehnyt toisen valinnan koripallon ja Musiikkitalon välillä.

– Itse olisin yrittänyt osallistua. Pelkällä läsnäololla on symbolista merkitystä, sanoo Vasemmistoliiton perustajiin kuuluva, entinen kulttuuriministeri Andersson.

Itse hän osallistui nykytaiteenmuseo Kiasman avajaisiin ollessaan ministeri. Tosin samassa tilaisuudessa Andersson soitti myös pianoa, mutta hän olisi osallistunut joka tapauksessa.

– Olin ylpeä Kiasmasta ja siksi halusin olla mukana, olin myös osallistunut sen taidehankinnoista päättämiseen.

– Arhinmäki varmaan ajattelee, ettei osallistu sen takia, ettei hänellä ole mitään roolia, sanoo Andersson. Valtiovallan puheen pitää pääministeri Jyrki Katainen.

En halua arvostella Arhinmäkeä, hillitsee Andersson kulttuuriväen tuohtumista.

– Hänellä on varmasti omat syynsä olla pois.

Arhinmäki lentää iltapäivällä Liettuaan ja on illalla katsomassa koripallon Suomen ja Kroatian välistä koripallo-ottelua.

Arhimäki ei itse vastannut MTV3:n jättämään soittopyyntöön.

Runsas viikko sitten Arhinmäki kertoi KontuFestereilla MTV3:n haastattelussa käyttäneensä kaksi ensimmäistä ministerikuukauttaan osallistumalla mahdollisimman moneen, erilaiseen kulttuuritapahtumaan. Savonlinnassa hän kuunteli elämänsä ensimmäisen oopperan.

Myös Halonen pois

Myös presidentti Tarja Halonen on pois Musiikkitalon avajaisista. Halonen on valtiovierailulla Mongoliassa. Hän tosin kävi Musiikkitalossa jo viime viikolla talon historiasta kertovan näyttelyn avajaisissa.

Kummallakaan alan ministerillä ei ole suunnitelmissa sovittua käyntiä Musiikkitalossa.

Avajaisiin ja niihin sisältyvään konserttiin saapuu liike-elämän, kulttuurin ja taloa rakentaneiden sidosryhmien edustajia. Avajaisiin on tulossa runsaasti taiteilijoita, muun muassa kapellimestari Susanna Mälkki, oopperalaulajat Monica Groop ja Matti Salminen sekä pianisti-kapellimestari Olli Mustonen.

Euroopan mittakaavassakin merkittävä talo kiinnostaa ulkomaista mediaa. Avajaisiin on tulossa noin 40 toimittajaa Euroopasta ja Yhdysvalloista, muun muassa BBC:n legendaarinen Norman Lebrecht.

Maksavalla yleisöllä on ensimmäinen mahdollisuus testata akustiikkaa avajaiskonserteissa huomenna ja ylihuomenna. Molemmat konsertit on myyty loppuun.

Konserttien ohjelmassa on muun muassa Sibeliuksen Finlandia ja Tapiola, Sibelius-Akatemian kavalkadi sekä Stravinskyn Kevätuhri.

Lue myös:

    Uusimmat