Aurinkorannikolla ilmestyvän suomenkielisen UusiFuengirola-lehden päätoimittaja Antti Pekkarinen on viihtynyt etelän lämmössä viisi vuotta. Hän on pannut merkille, että aurinko kaivaa monesta maanmiehestä esiin iloisen riehakkaan puolen.
Antti Pekkarinen on huomannut monen muun lailla, että suomalaisten määrä Espanjassa kasvaa kohisten. Tähän vaikuttaa paljolti suurten ikäluokkien eläköityminen.
− Kynnys muuttaa Aurinkorannikolle on pieni, sillä paikan päältä löytyy valmis yhteisö. Täällä voi elää varsin suomalaisittain, esimerkiksi lipitellä päivittäin Pauligin kahvia. En näe siinä mitään pahaa, että joku haluaa viettää tiiviisti aikaa suomiyhteisössä, Pekkarinen sanoo.
Aurinkorannikon yhdistystoiminta on erittäin vilkasta. Kun jotain järjestetään, suomalaiset lähtevät menoon innoissaan mukaan.
− Ilmoitus esimerkiksi naamiaisista houkuttaa paikalle ison joukon täysiin tamineisiin sonnustautuneita ihmisiä. Suomessa vastaavaan tapahtumaan ilmestyisi muutama henkilö. Täällä ihmiset käyttäytyvät kuin Suomessa kesällä.
Yksinäisyys voi yllättää
Espanjaan muutosta osaksi vuotta tai pysyvästi on nykyään tarjolla runsaasti tietoa. Lokoisista päivistä ulkomailla haaveilevat saattavat kompastua tiettyihin sudenkuoppiin, jos odotukset elämästä ulkomailla eivät ole realistiset.
− Yrittäjät törmäävät helposti espanjalaiseen byrokratiaan. Ei voi vain ajatella, että lähdenpä matkaan ja pistänpä ravintolan pystyyn. Homma saattaa kaatua alkuunsa, Pekkarinen kertoo.
Tiivis suomiyhteisö ei takaa sitä, että maahan muuttava solahtaa välittömästi sosiaalisiin piireihin.
− Jos ei itse hakeudu etsimään ystäviä ja seuraa, voi jäädä yksin. Yksinäisyyteen liittyy usein myös liika alkoholinkäyttö, vaikka suomalaisia tenu-ukkoja täällä ei enää näe.
Hintojen noususta huolimatta arkielämä on yhä Espanjassa huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Etenkin, jos ei asu rannan tuntumassa ja ostaa ruokansa isoista supermarketeista. Uuden tulijan kannattaa pitää mielessä, että arki on arkea myös ulkomailla.
− Koska palveluja on tarjolla pilvin pimein, sitä saattaa lipsahtaa elämään kuten lomalla, Pekkarinen huomauttaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
23:08
Amnesty: Israelin evakuointimääräykset Libanonissa harhaanjohtavia – MTV seuraa
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:45
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa – MTV seuraa
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
20:39
Hurrikaaneja kaikkialla! BBC:n sääennusteet lupasivat poskettomia hirmumyrskyjä ympäri maailmaa
-
Lataa lisää