Muusikko Eva Louhivuoren ei pitänyt koskaan saada lasta ilman hoitoja – nyt odottava äiti kertoo, miten lapsettomuus on vaikuttanut väleihin kumppanin kanssa
Muusikko Eva Louhivuori odottaa kumppaninsa näyttelijä Olli Riipisen kanssa toista lastaan. Raskauksia on edeltänyt lapsettomuushoidot, jotka vaikuttivat parin väleihin positiivisella tavalla.
Muusikko Eva Louhivuori on tehnyt viimeiset kahdeksan vuotta juuri ilmestynyttä Kaikki kauniit sanat -albumia. Pitkään levyntekourakkaan on mahtunut elämässä erilaisia vaiheita, joista raskaimpina pitkät lapsettomuushoidot.
Hoidot vaikuttivat Louhivuoren identiteettiin todella paljon.
– Ja olettamus siitä, ehkä myös väärä sellainen, että olen nainen ja minun täytyy pystyä lisääntymään. Minulle ei ole aiemmin ollut mitenkään itsestään selvää, että edes haluaisin äidiksi. Mutta sitten, kun tapasin oikean ihmisen, niin tuli olo, että tuon ihmisen kanssa haluan perustaa perheen. Se on ollut todella iso projekti, Louhivuori kertoiHuomenta Suomessa 29. syyskuuta.
Louhivuori odottaa nyt toista lastaan kumppaninsa näyttelijä Olli Riipisen kanssa. Lapsettomuus on vaikuttanut pariskunnan keskinäiseen dynamiikkaan positiivisella tavalla.
– Tavallaan se syvensi välejämme monella tavalla, koska kun ajatellaan, että halutaan perustaa perhe, ja yhtäkkiä se ei onnistukaan, niin minulle tuli olo, että vien mieheltäni tällaisen mahdollisuuden, koska se [lapsettomuus] johtuu minusta. Se oli minulle kauhea kriisi, mutta se toi meitä paljon lähemmäksi toisiamme.
Lähetymiseen vaikutti se, kun pari teki paljon yhteisiä suunnitelmia sen varalle, jos raskautuminen ei onnistukaan, ja kävi asioita konkreettisesti läpi.
Louhivuoren ja Riipisen toisen lapsen on määrä syntyä joulukuussa 2024. Laulaja kirjoitti odotuksestaan koskettavasti Instagramissa syyskuussa.
– Meidän ihmeemme. Olen tänä vuonna luonut albumin lisäksi meille toista pientä ihmistä! Luulin, etten voi ikinä saada lapsia ilman hoitoja, koska se on todettu minulle monta kertaa, mutta tätä ei ole edes lääketiede pystynyt selittämään. Eikä pidä – elämä on ihmeellistä, Louhivuori kirjoitti raskauskuvansa yhteyteen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Katso myös yllä oleva video! Eva Louhivuori haluaa korostaa molempien vanhempien roolia lapsen elämässä.
Alta voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
18:30
Hera-luotain laukaistu avaruuteen – mukana Maata asteroideilta suojelevaa suomalaista teknologiaa
-
18:03
Maajussille morsian -Milla näpäyttää puolisoehdokkaitaan: "Eivät osaa kyllä puhua yhden mitään"
-
17:48
MT: Kuudella siipikarjatilalla salmonellaa Länsi-Suomessa, tapauksilla yhteinen nimittäjä
-
17:48
Johan Neeskens on kuollut – kohtalokas sairastuminen työmatkalla
-
17:32
Parhaan makaronilaatikon salaisuus: "Yksinkertaisesti parasta kotiruokaa"
-
17:31
Olympialajin kulissiriita paisuu – ongelmataho yllyttää oikeustoimiin
-
17:26
Helsingissä kadonnut mies löytyi
-
17:20
Suuri suru valtasi Mäntsälän: "Olemme sanattomia"
-
17:06
Lastensuojelussa on rakenteellista korruptiota, kertoo asiantuntija MTV:lle – näin se näkyy
-
17:06
Herttuatar Meghan teki yllätysesiintymisen – saapui punaiselle matolle hehkeässä tyylissä
-
16:49
Kouvolalaisessa ravintolassa tapon yritys – yksi otettu kiinni
-
16:48
Helsingin keskustassa osoitetaan mieltä Israelin puolesta
-
16:36
Biden: Yhdysvallat yhä "täysin sitoutunut Israelin turvallisuuden säilyttämiseen" – MTV seuraa
-
16:26
MTV Uutiset Tel Avivissa: "Israel iskee nyt Lähi-idän suonta" – nämä ovat sen tavoitteet
-
16:17
Miksi raiskaaja raiskaa? Tekijällä on usein ajatusvääristymä
-
16:16
SM-liigatähti paukuttaa jäätävää jälkeä – 2000-luvulla ei vastaavaa
-
16:14
Juhlat Närpiön seurantalolla loppuivat poliisin väliintuloon
-
16:10
Kommentti: Suomalaisen voimanaisen superviikonloppu mylläsi historian uusiksi – "Poikkeuksellisen kova urheilija"
-
16:10
Al Pacino lähes kuoli koronaan – ei pulssia minuutteihin
-
Lataa lisää