Muumimaista terävyyttä

Kestävästi Muumi-kuvioidut sakset riemastuttavat pienten ja isojen kesäjuhlien valmisteluissa.

Saksien kuviointi on ottanut harppauksen eteenpäin. Fiskars on kehittänyt leikkuuvälineet, joiden värikkäät kahvat on kuvioitu tutuilla piirroshahmoilla, jotka eivät kulu käytössä. Sekä hahmot että värit on upotettu kahvan materiaaliin ikään kuin tatuoimalla. Tällöin kuvioiden reunat eivät myöskään häiritse kättä.

Terät on jätetty paljaaksi, joten leikkaaminen sujuu häiriöttä. Sakset on helppo puhdistaa esimerkiksi askarteluhetken jälkeen terien kiristysruuvia säätämällä.

Uusi saksisetti on suunniteltu koko perheelle, ja teräväkärkisiä aikuisten saksia koristavat Muumimamma- ja pappa. Lasten pyöreäteräiset versiot ilahduttavat Muumi-, Niiskuneiti- ja Myy-hahmoilla.

Saksi satumaiset lyhtykuviot

Hauskaa tekemistä saksille on esimerkiksi täplikkäiden pihalyhtyjen valmistaminen.

Puuhaan tarvitset iltapäivän verran aikaa ja muutaman pienen lasitölkin. Ota lisäksi esille paperia, sinitarraa, suihkutettavaa lasimaalia ja metallilankaa.

Aseta ensin yksi tölkeistä tai jokin muu pyöreäsuinen esine paperille ja piirrä kaavaa mukailemalla ympyröitä. Leikkaa kuviot irti ja kiinnitä ne sinitarroilla lasipurkkien kylkiin. Maalaa seuraavaksi purnukat ohuesti lasimaalilla ja anna tuotosten kuivua. Paperiympyrät irrotetaan, kun maali on kuivunut.

Lyhdyt ovat valmiita ripustettaviksi, kun metallilangat on kierretty purkinsuiden kierteiden ympärille ja lankojen päät taivutettu kädensijoiksi.

Tunnelmalliset lyhdyt sopivat vaikka juhannukseksi mökille tai pimenevän loppukesän illanistujaisiin valoa antamaan.

MTV3

Lähteet: Fiskars, Viihdytään pihalla, Gummerus 2008

Kuvat: Fiskars, Viihdytään pihalla, Gummerus 2008

Lue myös:

    Uusimmat