Kuolinajalla on henkirikostutkinnassa äärettömän keskeinen merkitys. Kuolinaika on nimittäin melko todennäköisesti myös rikoksen tapahtuma-aika. Mitä tarkemmin kuolinaika onnistutaan määrittelemään, sitä pienempään aikahaarukkaan suunnataan keskeisin tutkinta, kirjoittaa entinen rikosylikomisario Juha Rautaheimo.
Luin tässä joitakin aikoja sitten yhden oman aikansa legendaarisen rikosasianajajan poismenoa koskevan kuolinilmoituksen. Se palautti mieleen vanhan kirjoitelmani Murharyhmä-lehteen, jossa pohdiskelin ajan merkitystä muun muassa rikostutkijan näkökulmasta. Kirjoitus näyttää kestäneen hyvin aikaa.
Tuon samaisen asianajajan, Veikko Lehtevän, kanssa yritin kerran sovitella omaa aikaani hänen ja hänen vankilassa tutkintavankina istuvan päämiehensä aikaan, jotta voisimme hoitaa yhden kuulustelun. Ajat eivät millään tahtoneet sopia erilaisten yhteensattumien vuoksi.
Asianajaja Lehtevä kertoi tässä yhteydessä Porvoon laamannin lausuneen jonkun henkirikosjutun oikeudenkäynnin yhteydessä kuolemattoman ajatuksen: ”Ihmisellä on loputtomasti aikaa, kunnes se yhtäkkiä loppuu.” Ajat saatiin sopimaan, mutta aika jäi jotenkin mietityttämään ja mietityttää se edelleenkin.
On nimittäin niin, että meidän elämäämme ohjaa aika, jota ei tahdo kuitenkaan olla, ainakaan riittävästi. Sitä mitataan ja seurataan koko ajan. Viheliäisin lahja vaikkapa eläkkeelle jäävälle ihmiselle on antaa hänelle lahjaksi seinäkello. Siitähän sitä on mukava seurata ajan kulumista. Aika kuluu johonkin, joskus myös hukkaan.
Sanoja, lauseita ja kirjoituksia, joissa aika on mukana, löytyy loputtomasti, ajattomasti. Me olemme nimittäin tekemisissä määräaikojen kanssa. Kun yksi määräaika loppuu, alkaa toinen. Nämä meidän määräaikamme ovat kuitenkin maailmankaikkeuteen verrattuna aika mitättömiä.
Moni juttu ratkeaa ajan avulla
Rikostutkijalle aika on kuitenkin yksi merkittävimmistä käsitteistä. Kaikilla rikoksilla on tapahtuma-aika. Rikospaikalle mentäessä on tärkeää merkitä muistiin erilaisten havaintojen tekoaika, rikoksesta epäillyn kiinniottoaika, milloin silminnäkijä teki havaintonsa, kuka oli ensimmäisenä paikalla ja milloin, mikä oli hälytysaika jne.
Tärkeää on selvittää, onko ajoissa ristiriitaa; onko joku voinut olla tekemässä rikosta, vaikka väittääkin olleensa samaan aikaan toisaalla. Onko valvontatallenteen kellon aika oikeassa, vai onko se jäänyt talviaikaan. Aikatauluja ja ristiriitoja joudutaan usein selvittelemään erilaisilla aikarekonstruktioilla.
Erityisesti henkirikostutkijalle kuolinajan määrittäminen voi olla hyvinkin visainen tehtävä. Amerikkalaisista poliisielokuvista olen tosin havainnut sen olevan yleensä helppoa ja tarkkaa. Poliisiluutnantin saapuessa henkirikospaikalle on siellä oleva lääkäri yleensä juuri pakkaamassa välinelaukkuaan, ruumista ollaan siirtämässä pois ja lattiaan on piirretty liidulla vainajan asentoa kuvaava ääriviiva. Lääkäri ilmoittaa poliisiluutnantille kuolinajan lähes minuutin tarkkuudella ja poistuu paikalta. Vainajat ovat elokuvissa myös aina ”tuoreita”. Tosielämässä voi olla todella tyytyväinen jo muutaman tunnin tarkkuuteen pääsemisestä, jos kuolema ei ole tapahtunut ihan vuorokauden kuluessa.
Kuolinajalla on henkirikostutkinnassa äärettömän keskeinen merkitys. Kuolinaika on nimittäin melko todennäköisesti myös rikoksen tapahtuma-aika. Mitä tarkemmin kuolinaika onnistutaan määrittelemään, sitä pienempään aikahaarukkaan suunnataan keskeisin tutkinta. Kuolinajan arviointi muuttuu aina vaikeammaksi, mitä kauemmin aikaa kuolemasta on kulunut. Murharyhmässä on piirrelty aikajanoja tauluille hyvinkin tiheään ja aikajanoille on kirjattu tapahtumia. Monesti juttu on selvinnyt ajan avulla. Aika on ikään kuin hoitanut sen.
9:54
Kassakuitti voi paljastaa kuolinajan
Poliisit törmäävät toistuvasti vainajiin, jotka ovat kuolleet jo useita viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia sitten. Kuolinajan päättely ei tuolloin enää onnistu pelkästään ruumista tutkimalla. On kerättävä muita havaintoja ja selvitettävä, milloin tutkinnan kohteena ollut henkilö oli pikemminkin varmuudella elossa. Kuka näki hänet viimeksi ja milloin havainto tehtiin? Löytyykö hänen jäämistöstään vaikkapa joku kassakuitti, resepti, bussilippu tai maksettu lasku, josta päätelmiä voidaan tehdä?
Mikä on alimmaisin sanomalehti tai muu julkaisu postiluukun alla olevassa kasassa tai mikä lehti on nostettu pöydälle luettavaksi? Milloin jääkaapissa olevien ruokien viimeiset käyttöpäivät olivat ja ehkä miltä vuodelta päiväykset ovat peräisin? Aika on tehnyt omaa jääväämätöntä työtään, koska se ei ole pysähtynyt.
Rikostutkijan tehtävänä on selvittää yhdessä oikeuslääkärin kanssa kuolinpäivä. Kuolintodistukseen merkitään yksi päivä, joka tietenkin on vanhoissa tapauksissa jouduttu arvioimaan. Hautakivessä on vain yksi päivä kuolinpäivän kohdalla. En ole vielä nähnyt kiveä, jonka mukaan joku olisi kuollut esimerkiksi 1.–31. päivä jotakin kuuta jonakin vuonna.
Jos tällaisesta ”vanhasta” kuolemasta vielä paljastuu henkirikos, on melkoisen sitkeyden ja taidonnäytteen tulos saada aika ja tapahtuma selvitettyä. Menetetty aika on paennut totuus. Tämä rikostutkinnan johtava ajatus on tullut konkreettisesti esille.
Ainoastaan vainajan kohdalla aika on jotenkin kaiketi pysähtynyt. Maanpäällinen aika tosin kulkee koko ajan ja se on sitä, mitä muun muassa henkirikostutkija tutkii. Siitä ajasta me tutkimme enimmäkseen vain mennyttä aikaa, koska parhaillaan kuluvaa aikaa ja tulevaisuutta ei juurikaan voi tutkia. Olisimme aina myöhässä. Kirkollisten oppien mukaan vainaja on kuitenkin siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Sitä meidän ei onneksi tarvitse tutkia, eikä siihen edes aika riittäisi.
Juha Rautaheimo on eläkkeellä oleva Helsingin poliisin rikosylikomisario. Hän on yksi neljästä uudesta rikos- ja oikeuskolumnistista MTV.fi:ssä. Muut ovat käräjätuomari Petra Spring, vakuutusetsivä Christian Rönnbacka sekä entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Kukin heistä kirjoittaa MTV Uutisten nettisivuille kerran kuussa