Kuolinajalla on henkirikostutkinnassa äärettömän keskeinen merkitys. Kuolinaika on nimittäin melko todennäköisesti myös rikoksen tapahtuma-aika. Mitä tarkemmin kuolinaika onnistutaan määrittelemään, sitä pienempään aikahaarukkaan suunnataan keskeisin tutkinta, kirjoittaa entinen rikosylikomisario Juha Rautaheimo.
Luin tässä joitakin aikoja sitten yhden oman aikansa legendaarisen rikosasianajajan poismenoa koskevan kuolinilmoituksen. Se palautti mieleen vanhan kirjoitelmani Murharyhmä-lehteen, jossa pohdiskelin ajan merkitystä muun muassa rikostutkijan näkökulmasta. Kirjoitus näyttää kestäneen hyvin aikaa.
Tuon samaisen asianajajan, Veikko Lehtevän, kanssa yritin kerran sovitella omaa aikaani hänen ja hänen vankilassa tutkintavankina istuvan päämiehensä aikaan, jotta voisimme hoitaa yhden kuulustelun. Ajat eivät millään tahtoneet sopia erilaisten yhteensattumien vuoksi.
Asianajaja Lehtevä kertoi tässä yhteydessä Porvoon laamannin lausuneen jonkun henkirikosjutun oikeudenkäynnin yhteydessä kuolemattoman ajatuksen: ”Ihmisellä on loputtomasti aikaa, kunnes se yhtäkkiä loppuu.” Ajat saatiin sopimaan, mutta aika jäi jotenkin mietityttämään ja mietityttää se edelleenkin.
On nimittäin niin, että meidän elämäämme ohjaa aika, jota ei tahdo kuitenkaan olla, ainakaan riittävästi. Sitä mitataan ja seurataan koko ajan. Viheliäisin lahja vaikkapa eläkkeelle jäävälle ihmiselle on antaa hänelle lahjaksi seinäkello. Siitähän sitä on mukava seurata ajan kulumista. Aika kuluu johonkin, joskus myös hukkaan.
Sanoja, lauseita ja kirjoituksia, joissa aika on mukana, löytyy loputtomasti, ajattomasti. Me olemme nimittäin tekemisissä määräaikojen kanssa. Kun yksi määräaika loppuu, alkaa toinen. Nämä meidän määräaikamme ovat kuitenkin maailmankaikkeuteen verrattuna aika mitättömiä.
