Muistatko Limp Bitzkit -yhtyeen? Nokkamies Fred Durst esitteli uuden tyylinsä

Fred Durstin uusi tyyli hämmensi fanit. 

Muistatko vielä 1990-luvun lopussa suosioon nousseen Limp Bizkit -yhtyeen? Bändi oli vuosituhannen alussa kaikkien huulilla ja hitit kuten Counterfeit, Faith, Nookie, Take A Look Around ja Rollin'  keikkuivat listoilla. 

Vuonna 1994 perustettu yhtye esiintyi eilen Lollapalooza-festareilla. Keikan alla Limp Bizkitin nokkamies Fred Durst saapui Instagramiin esittelemään uuden tyylinsä. 

Julkaisemassaan kuvassa Durst nähdään oranssissa paidassa, hiukset harmaantuneena ja naamakarvoitus uudella tavalla muotoiltuna. 

– Ajattelen sinua 70, hän kirjoittaa kuvan yhteydessä. 

Monet seuraajista eivät olleet tunnistaa tähteä ja huomaisivat miehen yhdennäköisyyden usean muun julkkiksen kanssa. 

– Luulin, että Richard Gere ilmestyi tyhjästä.

David Spade

– Minkä Matrixin arkkitehti olet?

– Näkevätkö muut kuvassa hiukan yhdennäköisyyttä Bon Jovin kanssa? 

Durstin on nähty vuosien aikana harvakseltaan julkisuudessa. Hän kuvaili MTV Uutisten haastattelussa vuonna 2013 Suomen-keikan kynnyksellä, ettei hän pidä julkisuudesta. Hän muisteli bändin toimineen alkuaikoina eri tavalla.

– Aluksi olin hyvin haavoittuvainen ja avasin ikään kuin pandoran lippaan haastatteluissa. Ilmaisimme itseämme innoissamme, kun kerrankin joku oli kiinnostunut meistä. Jos voisin muuttaa jotain tältä matkalta, en paljastaisi itsestäni niin paljoa. Ehkä pitäisin enemmän tietoja vain itselläni.

Durst ei kuitenkaan halunnut valittaa kokemuksistaan, sillä julkisuus on myös auttanut miestä uralla.

– Olen kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, mitä kaikkea on tapahtunut. Meillä on kovasti intohimoa musiikin tekemiseen ja rakastamme sitä ja jatkamme. En siis mitenkään halua valittaa, mielestäni ei vain ollut kovin viisasta paljastaa niin paljoa itsestä ja bändistä. 

Lähteet: CNN, Loudwire

Lue myös:

    Uusimmat