MTV3:n Nurminen: Saksalaiset pöyristyivät mahdollisesta Merkel-urkinnasta

Saksan kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen sanoo saksalaisten järkyttyneen Angela Merkelin urkintakohusta erityisen paljon, koska saksalaiset suhtautuvat suomalaisia tiukemmin tietosuojaan.

Saksa kertoi eilen saaneensa tiedustelutietoja, joiden mukaan Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA olisi urkkinut liittokansleri Merkelin matkapuhelinviestintää.

Nurminen kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa saksalaisten reagoineen voimakkaasti.

– Verrattuna meihin suomalaisiin saksalaiset suhtautuvat yliherkästi kaikkeen mikä liittyy tietosuojaan.

– Kaikki ovat nähneet uutiskuvia, joissa Merkel näpyttelee tekstiviestejä tai puhuu parlamentissa puhelimeensa. Hänen sanotaan hallitsevan pitkälti tekstiviesteillä. Nyt ihmiset miettivät onko jokainen viesti urkittu.

Nurminen kertoo etteivät saksalaiset hyväksy muun muassa sitä, että heidän autojensa rekisterinumeron perusteella voisi selvittää tarkasti omistajan tiedot.

– Eivätkä saksalaiset voi kuvitellakaan, että heidän verotietojansa leviteltäisiin lehtien sivuilla. Tätä taustaa vasten pidetään pöyristyttävänä, jos Merkelin kännykkää on urkittu.

Nurminen ei kuitenkaan ennakoi maiden välille syntyvän suurta juopaa urkintakohun takia.

– Yhdysvaltojen ja Saksan välille voi tulla jonkinlainen pieni sanaharkka, ja voi olla että kun uusi parlamentti ja hallitus aloittavat työnsä, että tätä asiaa lähdetään jollakin tavalla viemään eteenpäin.

Merkel on vaatinut presidentti Barack Obamalta selvitystä asiasta. Yhdysvallat kiistää Saksan epäilyt.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat