Jos joku talo on tyly, niin se on Kotkan vanha poliisitalo nykykunnossaan. Tosin poliisitaloja ei ole koskaan rakennettu arkkitehtien helmiksi, vaan pikemminkin tarkoitus on ollut osoittaa valtaa ja voimaa.
Näin oli Ruukinkadun kalliolle, sataman kupeeseen 1964 valmistuneen poliisitalonkin osalta. Uusi, mahtava talo osoitti aikanaan, että väkivaltainen ja vallaton satamakaupunki oli poliisin kontrollissa. Tai ainakin piti osoittaa.
Nyt vanha poliisitalo on purkukunnossa. Julkisivussa lukee yhä POLIISI, mutta valot kirjainten sisällä on sammutettu. Seinää pitkin hiipii muratti, joka on vallannut jo talon viereisen kuusen latvankin.
Autoportti pihalle aukeaa kitisten ja kolisten.
Olemme talolla kollega Pekka Lehtisen ja kuvaaja Ville Ristolaisen kanssa haastattelemassa Kotkan poliisin rikoskomisario Tuomas Pöyhöstä syksyn Rikospaikka-ohjelmaan. Haastattelu tehdään vanhassa poliisitalossa.
MTV-reportaasi: Hylätty poliisitalo kertoo rosvojen tarinat vuosikymmenten takaa: ”Ei niin pitkää tuomiota, ettei vapaus koita – ei niin suurta surua ettei ilo voita”
Heti portin jälkeen Pöyhönen hymähtää matalan siipirakennuksen viereiselle kapeahkolle hiekka-alueelle. Siinä olivat parakit, joissa rikoskomisariokin teki töitä vuosia.
Nykyisin poliisi toimii viereen rakennetussa uudessa poliisitalossa. Sen vaalea hohto vielä korostaa vanhan surkeutta.
Kierrämme pihan puolelle. Väistämättä mieleen juolahtavat videot Tshernobylin vanhoista, hylätyistä taloista. Arkkitehtuurissa lienee jotain samaa. Ja se autius sekä talon hilseilevä, haalea maali.
Osa ikkunoista on peitetty pahvilla, osa on rikki.
Alapihalla autotallien edessä on kasa polkupyöriä. Ne ovat jääneet myymättä poliisilaitoksen viimeisessä löytötavarahuutokaupassa.
Ilmastointilaite vinkuu. Niin se on tehnyt kuulemma pitkään.
Homeen haju iskee sieraimiin
Pöyhönen avaa oven vanhalle työpaikalleen. Homeen tympeä haju nousee heti nenään. Aulasta lähtee portaat ylös ja alas. Hissejä emme rikoskomisarion kehotuksesta käytä. Ei olisi tosin tullut mieleenkään.
Pölyä, roskia ja puhdistusainekanistereita. Hylätty talo on surkeassa kunnossa.
Vaikea kuvitella, että vielä 2016 talossa työskenteli ihmisiä. Tosin osa talosta oli ollut käyttökiellossa jo vuosia. Torakat oli myrkytetty, mutta tilalle olivat tulleet hiiret ja rotat. Lämpötila oli keskimäärin hyvä, koska talvella maito jäätyi ikkunalaudalla, mutta kesällä oli kuuma.
Toisessa ja kolmannessa kerroksessa ovat poliisivankilan vanhat sellit. Niistä kolmoismurhaaja Mika Muranen tuotiin 1994 vangitsemisistuntoon poliisitalon johonkin tilaan. Olin paikalla, mutta en muista yhtään missä päin taloa istunto pidettiin. Joku neuvotteluhuone kaiketi.
Sen muistan, että hiljainen Muranen istui parin metrin päässä edessäni.
Pimeän käytävän varrella raskaiden ovien takana sellit ovat yhtä ankeat kuin kaikissa muissakin poliisivankiloissa. Sänky, tuoli ja pöytä. Kaikki betonista. Ei mitään rikottavaa. Osassa takaseinällä ovat kalterit ja sen takana vielä puolen metrin käytävä ja vasta sitten pieni ikkuna.
Seinät näyttävät vastamaalatuilta. Niissä ei kirjoituksia ole.
Kesällä 2014 poliisivankilan kolmannesta kerroksesta karkasi väkivaltarikollinen. Hän oli ollut kuulustelussa, mutta vartija ei lukinnut ovea kunnolla. Rikollinen sai illalla turvasalvan auki, otti liinavaatevarastosta pyyhkeitä ja solmi köyden, jolla hän pääsi ikkunasta pihalle. Kuukauden karkumatkalla mies syyllistyi murhaan.
Jatkamme kierreportaita ylöspäin. Aikanaan talossa työskenteli toistasataa poliisia.
Poliisien sosiaalitilojen kautta pääsemme tutkintavankien betoniseen ulkoilutilaan. Se on kolme metriä leveä ja kymmenkunta metriä pitkä katettu parveke kalterihäkillä. Näkymä on satamaan.
Tutkintavangit viettivät ankeissa selleissään 23 tuntia vuorokaudesta. Päivien rutiiniin toivat poikkeuksen vain tunnin ulkoilu ja kuulustelut.
Vanhaan aikaan isommissa huumejutussa tutkinnat venyivät kuukausien mittaisiksi. Nykyisin poliisivankiloissa voi pitää epäiltyä korkeintaan kuukauden.
Kolkon selliparvekkeen seinältä voi lukea tutkintavankien mielentilasta.
Keväällä 2009 kirjoitetussa tiilitekstissä sävy on jopa myönteinen.
”Aijai, pitkästä aikaa pääsee kattelee Kotkan merellistä maisemaa, aurinkokin paistelee mukavasti. No, kohta taas lusimaan takas Pohjoseen. Mut kyl se vapaus vielä koittaa, jos ei tänä ni ens vuonna, mikäs tässä on poikamiehen lusiessa, kyllä tässä vielä kerkeää. PS. ilman ryynejä ja viinaa jo 9 kk, tekee välillä hyvää. Pillua vaan tekee mieli.”
”Törkeitä sikoja nuo kuulustelijatyypit. Älkää mielistelkö ja antako periksi niille. he sais siitä orkun. t: syytön pahantekoon”.
”Kuulustelijat valehtelee, mutta ne on hyvin tyhmiä raukkoja. Muutetaan muualle, kun tää juttu on ohi”.
Jonkun teksti on toiveikkaampi.
”Ei niin pitkää tuomiota ettei vapaus koita. Ei niin suurta surua ettei ilo voita”.
Sen alle on joku huomauttanut sarkastisesti:
”Miten olisi 15 vuotta”.
Yhdessä vuodelta 1980 olevassa tekstissä kehotetaan tovereita pitämään yhtä.
Nimiä tiilistä löytyy Apesta Jussiin ja Jampasta Roopeen.
Vasikat – tai sellaiseksi epäillyt – saavat osansa. Jotkut tekstit ovat venäjäksi. Joissain vanhoissa toivotetaan kanssaepäillylle voimia ja kehotetaan olemaan puhumatta.
Silloin ei ehkä ollut niin tärkeää, estää keskinäistä kommunikointia.
Tosin sellistä näkee suoraan sataman kupeeseen kadulle, jonne on voitu huudella tutuille viestejä.
Rölli on miettinyt milloin hän pääsee pois ja viekö tie läänille vai Vantaalle.
Nykyisin esimerkiksi ison huumejutun pääepäillyt sijoitetaan eri puolille Etelä-Suomen poliisivankiloita, jotta tieto ei välittyisi.
Rikoshistoriaa löytyy ainakin vuodesta 1974 alkaen. Sen jälkeen seinää ei kaiketi ole välitetty maalata. Tuskin kyllä ennenkään.
Varmaan jonkun museon kannattaisi tallentaa tekstit kuvaamalla ne.
”5/9 -74 Mikkeliin ja sitten Sukevalle. Moi Manu”.
Haastattelemme Tuomas Pöyhösen syksyn Rikospaikka -jaksoa varten ulkoilutilassa.
Sisällä homeen haju tuntuu entistä pahemmalta.
Vanhan poliisitalon tulevaisuus on avoinna. Rakennuksen omistaa Kotkan kaupunki, joka haluaisi myydä sen. Ei muuten kannata ostaa.
Palaamme surullisen talon ensimmäiseen kerrokseen. Pöyhönen kertoo, että aikanaan rikostutkijat kuulustelivat konnia työhuoneissaan, kun erityisiä kuulusteluhuoneita ei ollut.
Yhden ovella on vielä vanha punainen käännettävä muovinen liuska, joka osoitti huoneen olevan varatun. Otan sen rikoskomisarion luvalla.
Rikospaikka jatkuu MTV3-kanavalla 20. syyskuuta. Ohessa edellinen jakso keväältä.
