Motörheadin keikka loppui lyhyeen – syynä Lemmyn terveysongelmat

Lemmy Kilmister on ollut otsikoissa reistailevan terveytensä takia. Tällä kertaa keikka keskeytyi Yhdysvalloissa.

Motörhead joutui lopettamaan keikkansa ainoastaan kolmen biisin jälkeen torstai-iltana Salt Lake Cityssä. Syy keskeyttämiseen oli nokkamies Lemmy Kilmisterin, 69, huono kunto.

Bändi riensi selittämään keikan keskeyttämistä Facebookissa. Syynä Lemmyn huonovointisuuteen olivat hengitysvaikeudet. Joidenkin lähteiden mukaan laulaja oli kärsinyt myös selkäkivuista.

– Ihmiset ovat hienoja, mutta ilma on vain turhan ohutta. Korkea ilmanala vaikeuttaa hengittämistä, ja niin tapahtui Lemmyllekin Salt Lake Cityssä, bändi kirjoittaa.


Lemmyn kerrotaan olevan pahoillaan jouduttuaan keskeyttämään keikan, mutta hengitysvaikeuksien takia jatkaminen ei ollut mahdollista.

Terveytensä kanssa taistellut Kilmister kertoi Kerrang!-lehdelle hiljattain joutuneensa vähentämään tupakointia ja alkoholin juontia toden teolla. Hän ei ole kuitenkaan täysin luopunut paheellisista elämäntavoistaan.

– Minulla on ollut hieno elämä. Olen varma, että tulen kuolemaan ollessani tien päällä, tavalla tai toisella, Motörhead-keulakuva virkkoi.

Lue myös:

    Uusimmat