Mopojen tehovalvonnassa rangaistuksia joka toiselle – poliisilta vetoomus vanhemmille

Oulun poliisilaitoksen "moporyhmä" suoritti kolmen viikon tehostetun mopovalvonnan toukokuun kolmen ensimmäisen viikon aikana. Ryhmän muodostivat kaksi moottoripyöräpoliisia ja kahden hengen autopartio.

Tämän kevään osalta tulokset olivat huolestuttavia, erityisesti mopojen virittämisen ja epäkuntoisuuksien näkökulmasta.

– Toisaalta erittäin positiivisena asiana voidaan todeta, että yhtään rattijuopumustapausta ei tarkastettujen mopoilijoiden joukosta löytynyt, mikä kuvastaa nuorten suhtautumista alkoholiin ja sen vaikutuksen alaisena ajamiseen, Oulun poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

Mopoja tarkastettiin Oulun talousalueen lisäksi poliisilaitoksen pohjoisella alueella Iissä ja Kuivaniemellä sekä Kajaanista Kalajoelle yltäneellä valvontamatkalla.

Yhteenveto valvonnan tuloksista

Tarkastuksia 270 kpl
Rangaistusvaatimuksia 125 kpl
Rikesakkoja 24 kpl
Ajokieltoja 35 kpl
Valvontailmoituksia 60 kpl
Kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta 23 kpl

Lähde: Oulun poliisilaitos

Yhteensä ryhmä tarkasti 270 mopoilijaa, joista 35 määrättiin ajokieltoon. pääsyynä mopon virittäminen niin, että mopo katsotaan moottoripyöräksi, jolloin myös kuljettajan ajokorttivaatimus nousee merkittävästi.

Erilaisista virittämisistä ja muista epäkuntoisuuksista annettiin yhteensä 125 rangaistusvaatimusta eli sakkoa sekä 24 rikesakkoa. Vain joka toinen tarkastetuista mopoista selvisi korkeintaan huomautuksella tai ilman minkäänlaista moitteen sijaa.

Toki ryhmän tarkoituksena olikin kohdistaa valvontaa esimerkiksi kansalaisten palautteiden perusteilla tulleisiin vihjeisiin sekä poliisin oman ammattitaidon myötä tietoon tulleisiin, eniten vaaraa aiheuttaviin tapauksiin.

– Näin ollen suoraa johtopäätöstä siitä, että joka toinen mopo olisi esimerkiksi viritetty, ei voida vetää.

Tiedätkö, missä ja miten lapsesi mopoilee?

Tulokset osoittavat, että valvonnalle on tarvetta. Tuloksien tulisi poliisin mukaan herättää myös vanhemmat tutustumaan lastensa ajopeleihin.

– Vaikka useimmiten kyseessä onkin yli 15 vuotta täyttänyt kuljettaja, kotiväen tulisi tietää, mitä omat lapset tekevät ja millaisilla välineillä liikkuvat, poliisi muistuttaa.

Mopoilla ajetaan poliisin mukaan hurjia ylinopeuksia – jopa 100 kilometriä tunnissa. Poliisi muistuttaa, ettei mopojen jarruja ja hallintalaitteita ole tehty sellaisiin nopeuksiin. Myös pienemmät viritykset ja nopeuden nostamiset lisäävät onnettomuusriskiä merkittävästi.

– Toivomme, että kotona keskusteltaisiin myös hyvistä tavoista ja toiset huomioon ottavasta käyttäytymisestä liikenteessä.

Oulun poliisille on tullut useita valvontapyyntöjä liittyen muun muassa mopoilijoiden ajamiseen pyöräteillä sekä puistoalueilla ja koulujen pihoilla tapahtuvaan häiritsevään revittelyyn. 

Poliisi jatkaa mopojen ja muidenkin kaksipyöräisten valvontaa koko kesän ja tulevan syksyn ajan.

Lähde: Poliisi

Lue myös:

    Uusimmat