Monta vaaraa mökkitiellä – käännyit sitten oikealle tai vasemmalle

Vasemmalle kääntymisessä piilee monia vaaroja – myös maantiellä 1:52

Mökki- ja lomakautena liikenne pienille sivuteille lisääntyy.

Tieliikennelain mukaan ohitus, johon käytetään vastaantulevien kaistaa, on kielletty risteyksessä ja välittömästi ennen sitä. 

– Ohituskielto ei kuitenkaan koske risteystä, jossa risteävä tie on polku, tilustie tai muu vähäinen tie, eikä taajaman ulkopuolella muuta kuin liikennemerkistä ilmenevää risteystä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.

– Juuri mökkitiet ovat usein tällaisia. Kuljettajan onkin syytä olla valppaana eri tilanteissa, jotta turhilta vahingoilta vältytään, Vesalainen opastaa.

Vilkaise sivupeiliin ennen vasemmalle kääntymistä

Vesalainen kehottaa vilkaisemaan vasempaan sivupeiliin aina ennen vasemmalle kääntymistä. Näin tulee varmistettua, ettei takaa tuleva ole ohittamassa yhtä aikaa. Samoin on syytä toimia myös isommissa risteyksissä. 

– Niin kauan kuin autoja ajavat ihmiset, tekevät kuljettajat virheitä. Joku saattaa ohittaa myös sellaisessa paikassa, jossa se ei ole sallittua, Vesalainen muistuttaa.

Havainnoi huolellisesti liittyessäsi

Mökkitieltä tultaessa on syytä hiljentää ja havainnoida erityisen huolellisesti – molempiin suuntiin. Erityisesti oikealle käännyttäessä saattaa kuljettaja keskittyä havainnoimaan virheellisesti vain vasemmalle. 

– Kuljettaja saattaa ajatella, ettei oikealta voi tulla ketään. Tilanteesta voi selvitä hyvällä tuurilla. Huonolla tuurilla sen sijaan oikealla on ohitus käynnissä, Vesalainen huokaa.

Ole tarkkana, kun käännyt mökkitieltä oikealle 0:32

Harkitse ohituspaikka tarkasti

Vaikka ohittaminen periaatteessa olisikin sallittua mökkitien risteyksen kohdalla, se ei missään tapauksessa ole järkevää. Mikäli sivutien liittymä jää päätieltä katsottuna oikealle, saattaa ohittaja jäädä ohitettavan auton taakse katveeseen, eikä sivutieltä tulija näin ollen havaitse häntä. 

Mikäli sivutien liittymä jää päätieltä katsottuna vasemmalle, saattaa sivutieltä tulevan auton kuljettaja oikealle kääntyessään havainnoida vain vasemmalle hahmottamatta, että oikealtakin voi lähestyä ohittava auto. 

– Vältä siis ohittamista tällaisissa paikoissa, vaikkei sitä lain puitteissa olisikaan kielletty, Vesalainen ohjeistaa.

Lue myös:

    Uusimmat