Sota Ukrainassa ahdistaa ja pelottaa myös Suomessa. Moni pohtii hiljaa mielessään, miten tällaista voi tapahtua – eikö ihmiskunta ikinä opi?
Joka päivä uusia kuvia Ukrainan sodasta. Joka päivä uusia, musertavia tietoja. Joka päivä huolta maailman tilasta.
Jok'ikinen päivä pelottaa. Miten tällaista voi tapahtua maailmassa?
– Tämä kysymyshän on ihan yhtä hämmentävä riippumatta siitä, uskooko varsinaisesti Jumalaan vai ei, kirkon sielunhoidon asiantuntija Kimmo Nieminen sanoo.
– Joku voi muotoilla kysymyksen niin, että miten Jumala voi sallia tämän. Tai niin, että miten maailma voi olla tällainen, tai miten ihmiskunta voi olla näin tyhmä kaikkien kokemustensa jälkeen. Se hämmennys on yhteistä kaikille.
Lue myös: Huoli sodasta läpäisee yhteiskunnan – vanhemmille tärkeä neuvo: "Pelkäänpä, että kohta nähdään vielä rajumpia sisältöjä"
"Avun tarjoajia on enemmän kuin ennen, mutta kukaan ei valittele, ettei olisi kysyjiä"
Kirkon sielunhoito on auttavaa kohtaamista toisen ihmisen kanssa – siis kohtaamista tavalla, joka tekee hyvää ihmisen mielelle.
– Tavallisesti sielunhoito on sitä, että tavataan ihminen, jutellaan, ollaan yhdessä. Käydään läpi asioita, jotka painavat mieltä. Joskus voidaan sopia etukäteen, koska tavataan, joskus kohtaamiset syntyvät spontaanisti, vaikkapa niin, että seurakunnassa ihminen tapaa papin ja haluaakin tämän kanssa hetken puhua. Pappi järjestää aikaa, Nieminen sanoo.
Sielunhoidolle on nyt tarvetta – moni kokee hätää ja turvattomuutta arjessaan. Ongelmat usein kasautuvat. Nieminenkin on työssään huomannut, että avun tarve on lisääntynyt.
– Se näkyy esimerkiksi siinä, että avun tarjoajia on selvästi enemmän kuin ennen, mutta silti kukaan ei valittele sitä, ettei olisi kysyjiä. Ihmisiä riittää kaikkiin tapoihin: sekä nimellä lähetettyihin pyyntöihin että tällaisiin anonyymeihin, esimerkiksi kirkon verkkoauttamisen kautta lähetettyihin pyyntöihin, Nieminen sanoo.
Näin saat yhteyden kirkkoon
Kirkon palveleva puhelin 0400 221 180, avoinna joka päivä klo 18–24
Kirkon keskusteluavun chat on avoinna ma-pe klo 12–20.
Nettikirjeellä tavoitat päivystäjän, joka vastaa muutaman päivän kuluessa.
Voit kirjoittaa myös paperisen kirjeen osoitteella: Palveleva kirje, PL 210, 00131 Helsinki.
Voit myös ottaa yhteyttä omaan seurakuntaasi. Kirkon seurakuntahausta saat tietoa seurakunnastasi.
Kirkkoon voi ottaa yhteyttä, vaikka ei olisi uskossa tai kirkon jäsen. Näitä asioita ei kysytä.
Vielä muutama viikko sitten puhuttiin koronapandemiasta, sen aiheuttamista peloista, terveydestä ja sairastumisesta. Nyt puhutaan turvallisuuden tunteen järkkymisestä, sodasta ja pelosta.
Osa huolista toki on ja pysyy läpi vuosien. Esimerkiksi yksinäisyys tai muut ihmissuhdehuolet eivät ole kadonneet. Moni joutuu myös pohtimaan, miten arjessaan pärjää ja selviää.
– Sitten ovat oman hyvinvoinnin kysymykset, mihin liittyvät mielen valoisuuden ja masentuneisuuden teemat, ja toisaalta se, uskaltaako lähteä liikkeelle tiettyyn suuntaan vai ei, Nieminen kuvailee.
Kärsimys tuntuu iskevän elämään aaltoina: nyt menee huonommin, myöhemmin taas selvästi paremmin. Toisaalta Nieminen ajattelee, että jonkinlainen kärsimys osaltaan kuuluu ihmiselämään.
– En keksi, miten kukaan siitä pääsisi eroon, hän pohtii puhelimessa.
Lue myös: Saattohoidossa olevat syöpäpotilaat kertoivat Annulle, millaista on tietää kuolevansa – syntyi kirja siitä, miksi kärsimys onkin hyväksi: "Myös toisen ihmisen kärsimys voi kasvattaa"
"Kuinka suhtaudun siihen, kun pelottaa, mutten oikein voi tehdä mitään?"
Usein apua pyytävä kaipaa nimenomaan hetkeä toisen ihmisen rinnalla, ei niinkään neuvoja tai ohjeita. Nieminen uskoo, että jokainen ihminen itse on yleensä se elämänsä paras asiantuntija.
– Sielunhoidossa lähdetään liikkeelle siitä, että annetaan toiselle ihmiselle aikaa ja voidaan yhdessä pysähtyä tilanteen äärelle. Ollaan yhdessä katsomassa, miltä se elämäntilanne tässä kohtaa näyttää, miltä se tuntuu; tunnistetaan niitä tunteita, saadaan sanottua asioita ääneen, Nieminen sanoo.
Yhdessä ihmisen kanssa pohditaan, mistä elämään saisi uutta iloa tai valoa. Tarvittaessa voidaan ohjata muiden ammattilaisten, esimerkiksi terapeutin, juttusille.
– Sitten on tietenkin tämä kirkon hengellinen perustehtävä, mikä nyt juuri korostuu. Kun ollaan kriisin äärellä, jossa vaikuttamismahdollisuudet ovat aika pienet, tullaan kysymyksiin siitä, että kuinka suhtaudun siihen, kun pelottaa, mutten oikein voi tehdä mitään? Se on iso paikka hiljentymiselle ja rukoukselle, Nieminen sanoo.
Lue myös: Tunnetko tällaisen henkilön? Asiantuntija huolissaan nykytilanteessa: "Pyrkisin kaikin keinoin löytämään yhteyden"
Rukous sopii jokaiselle: "Ikään kuin lopetetaan niiden asioiden kantaminen, joita ei voi kantaa"
Rukous on Niemiselle pysähtymistä tuntemattoman ääreen. Se sopii jokaiselle; ei tarvitse osata mitään, tai sanoa mitään tiettyä. Ei tarvitse edes olla uskossa.
– Tunnustetaan, että minä en nyt itse pysty hallitsemaan tilannetta, tai tilanne on vaikea enkä tiedä, miten edetä. Jätetään ne asiat, mihin ei voi vaikuttaa, sen kantavan elämän tai Jumalan käsiin, miten kukin sen haluaa muotoilla. Ikään kuin lopetetaan niiden asioiden kantaminen, joita ei voi kantaa, Nieminen sanoo.
Hän näkee rukouksen ja meditaation saman asian eri puolina: kummassakin hiljennytään hetkeksi elämän äärelle.
– Joku ajattelee, että nyt tässä on joku, vaikkapa Jumala, joka kuulee nämä ajatukseni. Toinen ajattelee, että ne lomittuvat tähän elämän kokonaisuuteen. Kolmas ajattelee, että jätän ajatukset pois itsestäni ja hiljennyn tämän kokonaisuuden edessä. Kaikki nämä ovat kristinuskon näkökulmasta rukousta, ja toisesta näkökulmasta sitten jotakin, mitä nimitettäisiin vaikkapa meditaatioksi, Nieminen kuvaa.
– Ajattelen kyllä, että rukous sopii kenelle tahansa. Olennaistahan siinä on, että löytää itselleen luontevan tavan pysähtyä. Ettei olisi sen kaiken ärsyketulvan tai murhetulvan vietävänä.
Lue myös: Arki kulkee, mutta mikään ei tunnu miltään? Tällainen on salakavala korkean toimintakyvyn masennus: "Pinnan alla ihminen voi yhä huonommin ja huonommin"
Irti murheiden tulvasta: "Irrottautuminen vaatii monesti vaivannäköä"
Murhetulvaa todella on tarjolla – viime vuosien aikana toisinaan enemmän kuin tarpeeksi. Siksi siitä erkaneminen vaatii tietoista työtä ja vaivaa.
– Helpointahan on se, että seuraa vain loputtomasti, tuleeko uusia uutisia. Tai jää miettimään omia ajatuksiaan, kuten "miten maailma voi olla tällainen". Irrottautuminen vaatii monesti vaivannäköä tai sitä, että yhdessä toisten kanssa löytää ja tekee jotakin muuta, jotakin hyvää, mikä ilahduttaa, Nieminen sanoo.
Lue myös: Sorrutko sinäkin doomscrollaukseen? Tätä se tarkoittaa
Hänelle itselleen sitä jotakin ovat sekä meditaatio että luonnossa liikkuminen. Myös läheisten parissa vietetty aika antaa voimaa.
– Teen työtäni paljon sanojen parissa, niin sanojen ulkopuolelle pääseminen vaikkapa maalaamisen kautta on elvyttävää, Nieminen sanoo.
Tärkeää olisikin selvittää, millaisia verkostoja ihmisen ympärillä on. Mikä elämän aiemmissa kriiseissä on kannatellut ja auttanut jaksamaan?
– Mikä on sitä hyvää, mikä pitää elämässä kiinni: vaikkapa harrastukset, luonnossa liikkuminen, toiset ihmiset lähellä? Iso merkitys on silläkin, että löytää myös niitä mahdollisuuksia, joissa voi vaikuttaa. Tosi hienosti ihmiset ovat nyt löytäneet tapoja auttaa ja vaikuttaa: osallistua keräyksiin, vaikuttaa yhteiskunnassa.
Lue myös: Haluaisitko tarjota majapaikan? Näin voit auttaa majoittamaan ukrainalaisia
"Kun kriisit tulevat lähemmäs, se tuo näkyville tilanteen, joka on ollut koko ajan olemassa"
Toisaalta turvallisuus, rauha ja ajatus siitä, että viisas ihmiskunta osaisi elää sovussa, ovat aina olleet osittain illuusiota. Sotia on ollut ennenkin, myös lähihistoriassa. Ne vain ovat sijainneet kauempana.
– Kun kriisit tulevat lähemmäs, se tuo näkyville tilanteen, joka on ollut koko ajan olemassa. Ihmiset joutuvat aina ratkaisemaan sen kysymyksen, että miten säilytän elämänvoimani, elämänenergiani tai elämäniloni sen keskellä, että tiedän, että maailmassa on kärsimystä, että minun tai läheisteni elämässä on kärsimystä, ja kaikki elämässä on väliaikaista.
Yksin ei kannata jäädä, sillä apua on tarjolla monenlaista ja monissa kanavissa. Epätoivoonkaan ei kannata vaipua: moni on jo intoutunut auttamaan ja tukemaan toisia. Tavallinen suomalainen ei ole jäänyt toimettomaksi, vaan osallistuu sekä keräyksiin että yhteiskunnalliseen keskusteluun.
– Kaikkia yhdistävä haaste ja kysymys maailman- ja elämänkatsomuksesta riippumatta on, kuinka olla tasapainossa sen kanssa, että on paljon asioita, joihin voin vaikuttaa, ja vielä enemmän asioita, joihin en voi vaikuttaa. Monesti olemme yhdessä saman tuntemattoman tai hämmentävän asian ääressä, ja opettelemme luottamaan toisiimme ja ymmärtämään paremmin tosiamme. Siitä se ratkaisukin lähtee, Nieminen sanoo.
Lue myös: Kriisipsykologi kertoo, miksi sota-aikanakin saa ja pitää nauraa: "Elämään kuuluu ilo"
Lue myös: Ahdistaako? Kokeile 5-4-3-2-1-metodia
Katso myös: Tällainen on ahdistusta helpottava perhoshalaus, jonka opit hetkessä:
0:57
