Huoli sodasta läpäisee yhteiskunnan – vanhemmille tärkeä neuvo: "Pelkäänpä, että kohta nähdään vielä rajumpia sisältöjä"
Uutisaamussa vierailleet asiantuntijat muistuttivat, että puhuminen helpottaa oloa pelottavan tilanteen keskellä. Myös lapsilla on oikeus saada tietoa kehitystasonsa mukaisesti, mutta heidän somen käyttöään voi olla syytä rajata.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan nostaa pintaan voimakkaita tunteita. Uutiskuvien välittämä todellisuus paikallisten hädästä ja ahdistuksesta tarttuu eikä vähiten sen vuoksi, että sodan aloittanut osapuoli on itänaapurimme.
MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturin ensituntuma on, että sota ahdistaa eniten nuoria ja ikäihmisiä. Täysi-ikäisyyttä lähestyvät teinit ja nuoret aikuiset ovat ennestään ottaneet kovan henkisen iskun koronapandemiasta ja ilmastokriisistä. Yli 65-vuotiailla taas on omia tai vanhempien kautta saatuja kokemuksia maailmansodasta.
Mannerheimin lastensuojeluliiton kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö Paula Aalto kertoo, että Venäjän hyökkäys on pohdituttanut myös lapsia. Vaikka kotona aiheesta vaiettaisiin eikä uutisia katsottaisi, lapset törmäävät tunteita herättäviin tietoihin somessa ja kavereiden puheissa.
– On vähän kuin seuraisimme hämmentävää tosi-tv-ohjelmaa, jossa sisältöä ei ole millään tavalla kuratoitu ja draaman kaari on ennalta-arvaamaton, Aalto luonnehtii.
Vanhempien olisi nyt erityisen tärkeää tutustua siihen, millainen todellisuus lapselle sosiaalisessa mediassa aukeaa ja keskustella asiasta. Somen käytön rajaaminen voi olla paikallaan, sillä sisältö on ennalta-arvaamatonta ja isoja tunteita herättävää.
– Pelkäänpä, että kohta nähdään vielä rajumpia sisältöjä, Aalto toteaa.
Puhuminen helpottaa oloa – lapsillakin oikeus tietoon
Muuttunut turvallisuustilanne koskettaa ihmisiä ja herättää tunteita empatiasta vihaan. Lapsilla on oikeus tietoon ja siihen, että heidän huolensa otetaan vakavasti.
Tilanteesta tulee kertoa lapsen ikään ja kehitystasoon sopivalla tavalla ja tarkkuudella: mitä pienempi, sen vähemmän tietoa sodan kulusta lapsi tarvitsee. Aikuisen ei tule välittää huoltaan lapselle tai dramatisoida tilannetta vaan luoda toivoa ja rauhoittaa. Kielteisten tunteiden lisäksi myös myönteiset tunteet tarttuvat.
Sotaa ei toki voi vaieta kuoliaaksi, mutta puhuminen helpottaa oloa. MIELI ry:n kriisitoimintojen johtaja Outi Ruishalme kertoi MTV Uutisten haastattelussa viime viikolla, ettei tunteitaan kannata kieltää. Kieltäytyessään ihminen antaa pelolle lisää voimaa ja sisällä kasvava ahdistus voi johtaa paniikkireaktioon ja vetäytymiseen.
Keskustelussa on kuitenkin syytä palata faktoihin murheessa vellomisen ja kauhuskenaarioiden miettimisen sijaan. Tavallinen kansalainen ei voi tehdä tilanteessa paljon mitään vaan kriisin ratkaisu on isommissa käsissä.
Omat media- ja huolihetket
Aikuisten on hyvä pitää itsensä kartalla tilanteesta, mutta kriisin seuraamisesta ei kannata tehdä elämää hallitsevaa asiaa.
Jos ahdistus alkaa vaikuttaa yöuniin tai kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, kannattaa median käyttöä vähentää. Uutisille ja somelle voi varata omat hetkensä ja jättää lopun ajan muulle.
Oman aikansa voi varata myös huolihetkille. Tunteitaan voi purkaa esimerkiksi mielessään tai paperille, minkä jälkeen murheet jätetään odottamaan seuraavaa huolihetkeä.
Usein ahdistukseen auttaa omien arvojen mukainen toiminta. Nyt kannattaa keskittyä elämässään niihin asioihin, jotka ovat edelleen hyvin.
– On tärkeää palata omaan arkeen ja huolehtia itsestään ja läheisistään, Aalto-Matturi neuvoo.
Videolla kerrotaan, minkä arkisen asian voit tehdä mielenterveytesi eteen jo tänään.
Uusimmat
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää