Missi-Krista avoliittoon Amerikkaan: Muutossa meneillään kaaosvaihe

Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Krista Haapalainen seurustelu amerikkalaisen Kevinin kanssa ottaa maaliskuussa harppauksen avoliittoon Kristan New Yorkiin muuton myötä.

Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Krista Haapalainen on kesästä asti seurustellut amerikkalaisen liikemiehen, Kevinin kanssa.

Viikonlopun Iltalehdessä Haapalainen paljasti muuttavansa vielä maaliskuun aikana New Yorkiin. MTV.fi tavoitti juuri lomalta Marokosta Suomeen saapuneen Haapalaisen maanantai-iltana kertomaan lisää suuresta elämänmuutoksestaan.

– Olemme me Kevinin kanssa tästä muutosta jo useamman kuukauden ajan puhuneet. Haluamme olla paljon yhdessä ja tuntui luontevalta, että minä muutan. Saan nyt kuitenkin opintoni päätökseen eikä minulla ole vielä töitä ja Kevinillä taas on hyvä työ Amerikassa, Haapalainen perustelee.

Muuttoa ennen vielä paljon asioita hoidettavana

Lentoja Haapalainen ei ole vielä ostanut, mutta tarkoituksena hänellä olisi suunnata pysyvämmin Amerikan mantereelle jo maaliskuun aikaan. Tosin ihan yhtäkkiä muutto ei onnistu, vaan sitä ennen on vielä paljon asioita hoidettavana.

– Tässä on vielä kaikennäköistä säätöä, että miten ja milloin saan kirjat muuttumaan. Maasta on yllättävän hankala muuttaa pois. Minulla on työlupa ja työpaikka vielä haussa, enkä oikein edes tiedä mitä kaikkea pitää vielä hoitaa. Nyt on tällainen kaaosvaihe, mutta eiköhän kaikki järjesty, Krista nauraa.

Missikaunotar kertookin huvittuneena, että koko ajan tuntuu vain tulevan eteen lisää hoidettavia asioita.

– Ensin muuttoilmoitukset ja terveydenhuollon asiat kuntoon ja sitten menee kauheasti tavaraa kirpparille ja lastensairaalalle. Kolmeen matkalaukkuun mahtuu yllättävän vähän tavaraa, vaikka totta kai perheistä ja kavereista luopuminen harmittaa eniten. Nyt tajuan, miten paljon uhraan elämästäni, Krista miettii suurta muutosta

Vaikka päällä onkin muuttoa edeltävä kaaosvaihe, uskoo Haapalainen muuton sujuvan hyvin ja hänen sopeutuvan New Yorkiin.

Omasta kämpästään Krista on jo luopunut ja tulevat viikot hän aikoo asustella muun muassa pikkusiskonsa luona. Amerikan mantereella missiä odottaa mieluinen asunto Manhattanilta.

– Meillä on sellainen kaksio New Yorkin Upper East Side -alueella, lähellä keskuspuistoa, Krista fiilistelee.

Lue myös:

    Uusimmat